30.3.2018 | Visa Heinonen, Jukka Kekkonen, Heikki Patomäki

Aika korjata yliopistolakia

Suomi on menettänyt asemansa valtiona, jossa korkeakoulutettujen osuus väestöstä on suurin. Suomen hallitus on vähentänyt panostuksia koulutukseen ja tutkimukseen leikkaamalla koulutus- ja tutkimusmenoja sekä yliopistojen ja tutkimuslaitosten rahoitusta enemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja muissa yhtä vauraissa maissa on tehty. Lisäksi vuoden 2010 yliopistolain voimaantulon jälkeen laissa mainitut yliopistojen perusrahoitusta turvaavat indeksikorotukset on jätetty systemaattisesti tekemättä. Työtyytyväisyys on heikentynyt kymmenessä vuodessa dramaattisesti etenkin yliopistoissa. Myös perinteinen ylpeyden aihe eli menestys kansainvälisessä OECD-maiden Pisa-tutkimuksessa heikkenee.

Nämä ovat tosiasioita, joihin kiinnitettiin huomiota korkeakoulujen 2030 visiotyössä. Tässä Opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen johdon tuottamassa raportissa ei kuitenkaan analysoida syitä huolestuttavan muutoksen taustalla. Ilman syiden analyysiä ei voida löytää rationaalisia keinoja korjata tilannetta.

Huonoon suuntaan vieneet muutokset osuvat ajallisesti yhteen yliopistolain säätämisen (2009) kanssa. Tuo laki runnottiin läpi hallitusohjelman kärkihankkeena kehnoin perusteluin voimakkaasta kritiikistä piittaamatta. Yliopistolakia perusteltiin esimerkiksi yliopistojen autonomian lisääntymisellä lain myötä. Kehitys on ollut kuitenkin lähes päinvastaista: Yliopistojen perusrahoituksen jäädyttäminen ja leikkaaminen ovat vahvistaneet budjetin kautta tapahtuvaa ohjausta, jota on korostettu myös vaatimuksilla profiloinnista ja ”poisvalinnoista” sekä strategisen tutkimusrahoituksen lisäämisellä.

Näyttää siltä, että yliopistojen johto on jopa entistä tiukemmin opetus- ja kulttuuriministeriön ohjailun kohteena. Yliopistojen johto ei ole esittänyt viime aikoina itsenäisiä tiedepoliittisia linjauksia tai kyseenalaistanut harjoitettua linjaa sen jälkeen, kun pääministeri Juha Sipilän hallitus vastalauseista huolimatta toteutti merkittäviä koulutus- ja tutkimusmäärärahojen leikkauksia 2015. Sen sijaan on jouduttu rajuihin toimintojen supistuksiin ja jopa irtisanomisiin.

Viime vuosien tapahtumat ovat romahduttaneet luottamuksen yliopistojen johdon ja työntekijöiden välillä, heikentäneet työilmapiiriä, kalvaneet työmotivaatiota ja korostaneet asiantuntijaorganisaatioon sopimatonta hierarkkisuutta ja byrokratiaa sekä tuhonneet aikaisemmin hyvin toimineita työyhteisöjä.

Erityisen suurta tuhoa on aiheuttanut demokratian alasajo, jota yliopistojen ylin johto on myötäillyt johtajille myönnettyjen mittavien palkankorotusten siivittämänä. Vallan keskittäminen ja dogmaattinen yksikköjen koon suurentaminen eivät toimi etenkään asiantuntijaorganisaatioissa. Yliopistolaisten omista käsistä valtaa on siirretty lisäksi tuomalla yliopistojen hallituksiin ulkopuolisia jäseniä.

Kaikkiaan vallan keskittäminen yliopistoissa melkoisen pienen rehtorien ja hallitusten muodostaman joukon käsiin ei ole ollut onnistunut ratkaisu. Omien alojensa syvällistä asiantuntemusta edustavat professorit ja yliopistonlehtorit ovat pitkälti kokeneet vaikutusmahdollisuuksiensa yliopistonsa asioihin kaventuneen merkittävästi. Myös monien toimintojen ulkoistaminen ja yhtiöittäminen on edennyt viime vuosina nopeasti eikä kyseinen kehitys näytä tuottavan erityisen hyviä tuloksia.

Visiotyössä on havaittu useita yhtäaikaisia negatiivisia muutoksia. Rohkeutta analysoida niiden syitä ei kuitenkaan ole. Siksi tavoitteiden saavuttamiseksi esitetyt keinot – lähinnä puhutaan vain rahasta – eivät riitä. Tässä tilanteessa olisi korkea aika katsoa peiliin. Kymmenen vuotta noudatetun linjan tuloksista ja epäonnistumisesta yliopistojen ja koko suomalaisen koulutusjärjestelmän kehittämisessä on riittävästi näyttöä.

Nyt on muutoksen ja käänteen aika. Ensimmäinen konkreettinen askel olisi yliopistolain kokonaisuudistus. Tiedeinstituution täytyy olla vapaa ja itsehallinnollinen tai se lakkaa olemasta tieteellinen. Toinen tärkeä uudistus olisi rahanjakomallin muutos siten, että varat jaetaan suoraan yliopistoille ilman vääristäviä tulosjohtamisen malleja tai poliitikkojen ja virkamiesten ohjailua.

Visa Heinonen, Jukka Kekkonen ja Heikki Patomäki

Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston professoreita. Professori Jukka Kekkonen on myös Helsingin yliopiston hallituksen jäsen. Heikki Patomäki on Helsingin yliopiston kollegion jäsen ja Visa Heinonen varajäsen.

Tämä yhteinen kirjoituksemme on tänään 30.3. ilmestynyt Hämeen Sanomissa, Ilkassa, Kainuun Sanomissa, Kalevassa, Lapin kansassa ym Lännen median lehdissä. Otsikointia ja sisällön järjestystä on saatettu hiukan muokata tästä alkuperäisestä versiosta.

 


By | 2018-04-06T16:11:14+00:00 March 30th, 2018|

About the Author: