13.10.2017 | Heikki Patomäki

Hallitusvaalien menettelytapa pitää muuttaa

Hallitusvaalien vaalitapa tuottaa mielivaltaisia lopputuloksia, samalla kannustaen vaalituloksen manipulointiin erityisesti ehdokasasettelujen kautta. Vaalitapa on muutettava ja näissä vaaleissa tarvitaan yhteishenkeä.

Helsingin yliopiston hallituksen sisäiset edustajat valitaan vaaleilla marraskuun loppupuolella. Vaalitapa vaikuttaa lopputulokseen merkittävästi. Johtosääntö on vaalitavan suhteen epämääräinen, jollei suorastaan ristiriitainen. Johtosäännössä todetaan, että ”vaalit toimitetaan enemmistövaalina”. Vaalisääntö täsmentää tätä huomautuksella, että ”jos äänimäärät ovat yhtä suuret, ratkaistaan ehdokkaiden keskinäinen järjestys arpomalla”.

Jo valtio-opin ensimmäisen vuoden opiskelijat oppivat, että olemassa kahdenlaisia vaalitapoja: enemmistövaaleja ja suhteellisia vaaleja. Enemmistövaalitavassa yhdestä vaalipiiristä valitaan vain yksi henkilö. Suhteellisessa vaalitavassa käytetään listoja ja paikat jaetaan suhdeluvun mukaan.

Professorien kiintiössä valitaan kolme edustajaa, muun henkilökunnan ja opiskelijoiden kiintiössä valitaan kaksi edustajaa. Kyse ei siis voi olla enemmistövaalitavasta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Hallitusvaalit toteutetaan niin, että yksilöehdokkaat asetetaan järjestykseen heidän absoluuttisen äänimääränsä mukaisesti. Tämä ei ole varsinainen enemmistö- eli majoriteettivaalitapa, vaan yksi muunnelma pluraliteetti-järjestelmästä, sellainen, jossa kullakin äänestäjällä on vain yksi ei-siirrettävissä oleva ääni, ja jossa pluraliteettijärjestyksessä valitaan useampia ehdokkaita. Järjestelmästä on luovuttu melkein kaikkialla ja se on käytössä vain parissa kehitysmaassa (Britannia ja sen entiset alusmaat tosin edelleen käyttävät järjestelmää, jossa on yhden edustajan vaalipiirejä, ja jossa pluraliteetti eli ‘enemmän ääniä kuin muilla’ riittää valituksi tulemiseen).

Hallitusvaalien vaalitapa tuottaa mielivaltaisia lopputuloksia, samalla kannustaen vaalituloksen manipulointiin erityisesti ehdokasasettelujen kautta. Järjestelmä ei takaa, että yhdelläkään edustajalla olisi äänestäjien enemmistön tukea takanaan. Enemmistömielipide ei saa välttämättä edes yhtä edustajaa, jos enemmistön äänet hajaantuvat usealle ehdokkaalle. Tieto tästä mahdollisuudesta puolestaan kannustaa vaalien tuloksen manipulointiin.

Mielipide- tai intressiryhmät voivat pyrkiä keskittämään ääniä rajoittamalla ehdokasasettelua ja kannustamalla äänestäjiä blokkiäänestämiseen. Epämuodolliset ja neuvottelut puolestaan tuovat kuvaan mukaan hierarkkiset valtasuhteet. Kenellä on valta tehdä ”sopualoitteita”; kuka määrittelee neuvottelujen asialistan?

Ainakin joissakin tiedekunnissa dekaani on ottanut tämän roolin itselleen. Mukautuminen ylhäältä-alas johdettuun tahtoon on sitä helpompaa, mitä vähemmän kiinnostusta tai tietoa tiedekunnassa on koskien yliopiston asioita, tai mitä voimakkaampi on tiedekuntalaisten taipumus ajaa oman ryhmän erityisetuja.

Yhteisistä asioista kiinnostuneilla yliopistolaisilla on puolestaan taipumusta asettaa monia ehdokkaita eli hajauttaa ääniä. Näin kävi viime vaaleissakin ja olin osasyyllinen lopputulokseen. Järjestelmä suorastaan tyrkyttää edustuspaikat niille vähemmistöillä, joita yhteinen hyvä ja yhteiset asiat eivät juuri kiinnosta. Tämä on keskeinen syy miksi järjestelmästä on luovuttu melkein kaikissa maissa.

Vaihtoehtoja on

Viime vuosien aikana olen useassa yhteydessä ottanut esille tämän vaalitavan ongelmia. Suhteellinen vaalitapa olisi selkein, esimerkiksi se sama d’Hondtin järjestelmä, joka on käytössä Suomen valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa. Tässä vaalitavassa puolueet tai saman mielisten ryhmät muodostavat vaalilistoja.

Ehdokkaan äänestäminen on myös ääni vaalilistalle, ja listojen suhteellinen äänimäärä ratkaisee paikkojen jakautumisen listojen välillä. Ehdokkaiden välinen äänimäärä ratkaisee puolestaan listojen sisäisen järjestyksen. Tämä vaalitapa toisi rehellisyyden ja politiikan yliopiston hallitusvaaleihin.

Toinen ja kenties vielä parempi mahdollisuus olisi käyttää niin sanottua siirtoäänijärjestelmää. Sitä voidaan käyttää sekä lista- että henkilövaalissa. Tämä järjestelmää estää hukkaäänet ja manipulaatioyritykset jokseenkin kokonaan, mutta se on vähemmän tuttu ja ehkä hieman hankalampi hahmottaa.

Siirtoäänivaaleissa äänestäjä merkitsee äänestyslippuunsa mieleisensä ehdokkaat (tai puolueet) mieluisuusjärjestyksessä. Tämän jälkeen läpi päässeet ehdokkaat ratkaistaan kolmessa vaiheessa:

  1. Kustakin vaalilipusta lasketaan yksi kokonainen ääni kyseisessä lipussa ensimmäiseksi merkitylle ehdokkaalle.
  2. Äänikynnyksen ylittäneet ehdokkaat katsotaan valituiksi. Kultakin valitulta siirretään ylijäämä-osa kustakin hänen saamastaan äänestä kyseisellä vaalilipulla seuraavaksi merkitylle ehdokkaalle.
  3. Jos paikkoja on edelleen täyttämättä kun kaikki ylijäämä-äänet on siirretty, karsitaan pois vähimmässä äänimäärässä oleva ehdokas ja kukin tälle laskettu ääni siirretään kyseisessä vaalilipussa seuraavaksi merkitylle ehdokkaalle.

Äänikynnyksen laskemiseen on useita menetelmiä. Yksinkertaisimman eli Hare-quotan mukaan äänikynnys = äänien määrä / paikkojen määrä. Esimerkiksi jos 300 professoria äänestää ja paikkoja on jaossa 3, on äänikynnys 100 ääntä. Muut äänikynnyksen laskemisen menetelmät tuottavat alhaisempia äänikynnyksiä.

Siirtoäänivaalitavan hyvä puoli on se, että se voidaan katsoa ”enemmistövaalitavaksi” oikeastaan paremmin kuin nykyinen järjestelmä. Toisin sanoen sen käyttöönotto ei edellytä johtosäännön muuttamista (josta hallitus muuten nykylain mukaan tietenkin päättää eli haluavatko ne, jotka on valittu nykytavalla, kyseenalaistaa vaalimenettelyn?).

Tie tästä eteenpäin

Tähän mennessä yritykseni puhua ja kirjoittaa nykyisen vaalitavan ongelmista eivät ole johtaneet tuloksiin. Tämän kokemuksen perusteella on todennäköistä, että muutosta ei ole tulossa näidenkään vaalien laskentatapaan.

Jos näin on, yliopistokäänteen kannattajien lienee välttämätöntä panna sulkuihin vapaan demokratian periaatteensa hetkeksi ja pyrkiä varmistamaan yliopistokäännettä kannattavien laaja läpipääsy. Professorikiintiössä tämä tarkoittaa kahta ehdokasta, muissa kiintiöissä kannatusarvion mukaan 1-2 ehdokasta.

Mitä professorikiintiöön tulee, ehdottaisin äänten keskittämistä Jukka Kekkoselle ja Laura Kolbelle. He nauttivat laajaa luottamusta myös keskustakampuksen ulkopuolelle ja ovat paras toivomme sen suhteen, että yliopiston seuraava hallitus ei ole pelkästään rehtorin kumileimasin, vaan pystyy aloitteelliseen ja omaehtoiseen toimintaan, jonka tavoitteena on vapauden ja demokratian lisääminen.

By | 2018-02-10T10:46:26+00:00 October 13th, 2017|

About the Author: