23.10.2018 | Jukka Kekkonen

Johtosääntö on strategiaa tärkeämpi

Ensi vuonna käynnistyy uuden strategian valmistelu Helsingin yliopistossa. Prosessiin kohdistuu suuria odotuksia. Kuitenkin voi kysyä, mikä merkitys strategioilla tosiasiallisesti on ollut ja on yliopistoissa? Voisiko muilla toimenpiteillä saada paremmin aikaan toivottuja muutoksia, jotka lisäisivät työhyvinvointia ja hälventäisivät pelon ilmapiiriä, joka on syntynyt vallan keskittämisen ja ylimitoitettujen henkilöstöleikkausten tuloksena?

*                                      *                                 *

Demokratian alasajo ja yliopistojen autonomian kaventaminen on jatkunut vaiheittain jo parikymmentä vuotta, eikä merkkejä olennaisesta muutossuunnasta tai käänteestä ole nähtävissä.  Pienenä poikkeuksena tästä tosin oli dekaanien valinnan palauttaminen tiedekuntaneuvostoille Helsingin yliopiston vuoden 2017 syksyllä hyväksytyssä johtosäännössä.

Mutta demokratiavajeen ja vallan keskittämisen aiheuttamia ongelmia yliopistoissa riittää. Pelon ilmapiiristä kärsitään edelleen. Myös uusia ongelmia nousee esille. Niitä yhdistää ylhäältä tapahtuva ohjailu, jossa hämärtyy se, kenen aloitteesta on kysymys. Viimeksi Helsingin yliopistossa keskustakampuksen tilaratkaisut osoittavat karulla tavalla sen, millaisiin ongelmiin törmätään, kun uudistuksia ajetaan läpi kuulematta etukäteen yhteisön jäseniä. Tilakuluja on pitänyt ehkä jossain määrin yrittää karsia, mutta kuinka paljon, millaisen prosessin kautta ja miten?

Mitä pitäisi tehdä yhteisön jäsenten vaikutusvallan vahvistamiseksi? On syytä lähteä liikkeelle perusasioista, jotka koskevat päätösvallan käyttöä. Yliopistomme toimintaa sääntelevät tärkeimmät dokumentit ovat yliopistolaki ja johtosääntö.  Viime kädessä tärkein toimintaan ja yhteisön tilaan vaikuttava säädös on johtosääntö.

Kysymys on yksinkertaisesti siitä, kuka päättää ja mistä asioista. Helsingin yliopiston henkilöstön piirissä vallitsee uskoakseni varsin laaja yhteisymmärrys siitä, että nyt olisi edettävä demokratian, yhteisön jäsenten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia vahvistavaan suuntaan. Käytännössä se tarkoittaisi yliopistokollegion ja tiedekuntaneuvostojen aseman vahvistamista.

Tähän suuntaan voitaisiin edetä myös yliopistolakia muuttamatta. Tosin suuremmat muutokset edellyttäisivät lain avaamista päätösvallan rakenteiden muuttamiseksi. Tätä tie ei ole mahdollinen opetus- ja kulttuuriministeriön muutosvastarinnan vuoksi – ainakaan ennen vaaleja. Eikä asia näytä edes kiinnostavan yliopistojen rehtoreita.

Valtasuhteiden sääntelyn muutosten rinnalla kalpenevat erilaiset kuulemiset ja tiedostustilaisuudet. Ne ovat pelkää sanahelinää ja teatteria todellisten uudistusten ja muutosten rinnalla. On tietysti hienoa, kun rehtori/ rehtoraatti kuuntelee yliopistolaisia. Mutta kuulemisten yleinen kaava näyttäisi olevan se, että mitään oleellisia ja oikean suuntaisia muutoksia ei niiden pohjalta koskaan panna liikkeelle. Kuulemiset lähinnä legitimoivat toimeenpanevan johdon ajatuksia, jotka ovat syntyneet kuulemisista riippumattomalla tavalla.

Tämän hetken kipeimpien ongelmien ratkaisemiseen Helsingin yliopistossa tarvitaan laaja-alainen johtosäännön uudistus. Se olisi käynnistettävä nopeasti. Valmistelu voisi tapahtua laajassa komiteassa, jossa kerrankin olisi mukana muita kuin tiedekuntien johdon edustajia lisättynä muutamalla ammattiliittojen edustajalla.  Mukaan tarvittaisiin yhteisön kokeneita toimijoita eri tasoilta, samoin opiskelijoita. Siis laaja ”komiteavalmistelu” käyntiin välittömästi.

Demokratian ongelmien ohella arviointia kaipaisivat erityisesti oppiaineiden asema niiden alasajon jälkeen ja rekrytointiprosessien muuttuminen siihen suuntaan, että tieteellisten ansioiden painoarvoa vahvistettaisiin. Erittäin tärkeää olisi myös luoda yliopistolehtoreille urapolku eteenpäin. Ja paljon muuta. Kaikki olennaiset reformit liittyvät tavalla tai toisella johtosääntöön.

Siksi johtosäännön uudistaminen on itse asiassa paljon tärkeämpi tehtävä kuin uuden strategian laatiminen, johon aiotaan taas panostaa valtavasti (henkisiä ja aineellisia) resursseja. Olen osallistunut 2000-luvulla kolmen strategian laadintaan Helsingin yliopistossa. Prosessit ovat olleet itsessään kiinnostavia, mutta varsinkin jälkikäteen arvioiden suunnattomasti ylimitoitettuja. Voi myös kysyä, mikä on ollut niiden vaikutus ja merkitys? Ovatko ne tuottaneet yliopistolle uusien ongelmien lisäksi jotain aidosti positiivista?

Yliopistoinstituutiolla on pitkät historialliset juuret, eikä yliopistolaisilla ole epäselvyyttä yliopiston perustehtävistä. Ei tänään eikä aikaisemmin. Meillä on kokemuksia ja me tiedämme, miten tiedeyhteisö toimii.

Tärkeintä olisi nyt se, että yhteisön jäsenille annettaisiin signaali siitä, että valtaa tullaan hajauttamaan ja että yhteisön jäsenten osaamiseen ja ajatteluun tullaan jatkossa luottamaan.

Emme tarvitse konsultteja kertomaan meille, miten maailma muuttuu saati miten yliopistoa tulisi kehittää.

Jukka Kekkonen

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori ja yliopiston hallituksen jäsen, Helsingin yliopisto

By | 2018-10-24T12:48:23+00:00 October 23rd, 2018|

About the Author: