21.10.2018 | Laura Kolbe

Yliopisto ja alumnit – riesa vai rikkaus?

Helsingin yliopiston toimeenpaneva johto tilasi kansainväliseltä konsulttiyritykseltä More Partehrship Ltd. selvityksen alumnitoiminnan kehittämisestä. Raportin saatuaan se alkoi ajaa itsenäisen alumniyhdistyksen lakkauttamista. Yhdistys ei kuitenkaan tähän suostunut. Yliopiston johdon vastaus näyttää olevan vetää kaikki tuki pois alumnitoiminnalta, kun taas yhdistys on vetäytynyt siilipuolustukseen. On aika pysähtyä miettimään miten tässä näin on päässyt käymään?

*                                                  *                                              *

Muistan tarkasti sen hetken Helsingin yliopiston entisten opiskelijoiden tanssiaisissa vuonna 1990, kun oman alumniyhdistyksen perustamisesta päätettiin. Yliopistomme vietti tyylikkäästi 350-vuotisjuhlaansa ja koko vuosi oli ollut tieteen ja tutkimuksen juhlaa. Kaikkinainen akateeminen yhteisöllisyys oli huipussaan. Elettiin 1980-luvun nousukauden siivittämässä nosteessa, yliopistoilla meni hyvin, opiskelijaliike oli voimissaan (mm. hallintorakennuksen valtaus) ja tutkimuksella oli laaja yhteiskunnallista kysyntää maailmantilanteessa, jota leimasi Berliinin muurin murentuminen.

Juhlavuoden tähti oli yliairut, dosentti Päivi Setälä, jonka johdolla alumniasia saatiin liikkeelle. Setälän kanssa Hämäläis-osakunnan senioreiden aktiivit Timo ja Sinikka Sahi olivat alkuvuodesta lähtien käyneet keskustelua yliopiston entisten opiskelijoiden yhdistyksen perustamisesta amerikkalaisen mallin mukaan. Taustalla oli tietoisuus siitä, ettei Helsingin yliopistolla ollut mainitunlaista yhdistystä ja sen tuomaa tukea yliopistolle. Setälän ajatus oli, että yhdistyksen perustaminen voitaisiin käynnistää 350-vuotisjuhliin liittyvän seniorijuhlan yhteydessä. Paikalle juhliin syyskuussa 1990 saapui lopulta satoja senioreita ja tunnelma oli katossa – Helsingin yliopisto oli vahvana ja positiivisena monella mielessä. Baaritiskin äärellä purettiin suuremmassa joukossa hyvää oloa ja ilmaan tihentyi ajatus: senioriyhdistystä perustamaan!

Juhlassa professori Erkki Salonen ehdotti, että ”esiin tulleiden toiveiden pohjalta, että me Helsingin yliopiston entiset kasvatit päättäisimme liittyä yhdeksi järjestäytyneeksi sisarusjoukoksi, joka yliopiston johdon tukena tahtoo osaltaan olla valtaamassa ja turvaamassa Helsingin yliopistolle paikkaa maailman 50 parhaan yliopiston joukossa”. Kansleri Ernst Palmen kannatti ajatusta. Ylilääkäri Timo Sahi lupasi Tavastia ry:n puolesta kutsua neuvottelukokouksen koolle ja viedä asiaa eteenpäin.

Tehtiin kuten Suomessa tapana on – perustettiin yhdistys. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 4. joulukuuta 1990 yliopiston pienessä juhlasalissa. Läsnä oli 171 henkeä.  Tulin valituksi ensimmäiseen hallitukseen, joka aloitti toimintansa 1991. Tärkein asia oli yhteyksien luominen yliopistoon. Yhdistys sai yliopistolta 20 000 markan käynnistysavustuksen, jonka se myöhemmin maksoi yliopistolle takaisin. Vuoden 1991 lopulla yliopisto luovutti yhdistyksen käyttöön hallintorakennuksesta toimistotilan sekä antoi puhelin- ja toimistokoneiden käyttöoikeuden korvauksetta. Yhteyttä yliopistoon pidettiin muun muassa siten, että yhdistyksen jäsenmaksuun kuului Yliopistolehti, jossa informoitiin yhdistyksen toiminnasta. Yhdistyksen jäsenille ryhdyttiin järjestämään tutustumiskäyntejä yliopiston laitoksille ja yliopiston museoon.

Lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin pienestä yhdistyksestä on kasvanut 7000 jäsenen organisaatio, jolla on alaosastoja muu muassa Brysselissä, Beijingissä, Berliinissä ja Tukholmassa. Helsingin yliopiston Alumniyhdistys on nimensä mukaisesti itsenäinen ja se kuuluu kansalaisjärjestäytymisen kenttään.  Se ei ole yliopistohallinnon osa. Yhdistyksen toiminnanjohtajana viimeiset kymmenen vuotta toiminut FM Pia Österman tekee parhaillaan väitöskirjaa alumnitoiminnasta vertailemalla entisten opiskelijoiden järjestäytymistä useissa huippuyliopistoissa, kärjessä Harvard, Cambridge sekä Wienin ja Uppsalan yliopistot.

Järjestäytymisen tapoja on pääasiassa kahdenlaisia. On itsenäisiä alumniyhdistyksiä, jotka toimivat yhteistyössä yliopiston kanssa. Toinen malli on alumnityön kytkeminen osaksi yliopiston hallintoa (Alumni Office). Östermanin alustavat selvitykset osoittavat, että yhdistys menestyy akateemista hallintokonttoria paremmin. Yhdistykset tuottavat itsensä näköistä toimintaa, osallistuvat varainhankintaan ja tuottavat tarpeellista yhteishenkeä. Sanalla sanon, ne tekevät pyyteetöntä työtä rakkaudesta yliopistoon. Hyvää henkeä ei mikään virkamiesvalmistelu voi korvata.

Helsingin yliopiston Alumniyhdistyksestä on kasvanut vahva toimija.  Se järjestää matkoja, kirjallisuusiltoja, tutkijatapaamisia, kulttuuri- ja keskustelutilaisuuksia ja juhlia. Runsaasti positiivista julkisuutta saa Vuoden Alumnin valinta.  Yhdistyksellä ja yliopistolla on sopimus, jonka mukaan alumnitoimintaa kehitetään yhdessä ”yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toimenpideohjelman” mukaisesti. Keskeinen yhteinen tavoite sopimuksessa on alumnitoiminnan voimakas kasvu ja toiminnan ulottaminen kaikkiin tiedekuntiin yhteistyössä.

Yhteistyö on rakentunut tähän asti win-win –asetelmasta. Perustana on ajatus, että alumnitoiminta ei kasvaessaan aiheuta yliopistolle lisäkuluja vaan alumnit maksavat kuluista leijonanosan. Alumniyhdistys vastaa alumnirekisterin ylläpidosta. Olemassa olevasta ”alumnipoolista” yliopisto on voinut pyytää toivomiansa palveluita, koskivatpa ne opiskelijarekrytointia, lahjoittamista tai mitä tahansa vapaaehtoistyötä.

Jonkinlaista tyytymättömyyttä alumnien toimintaan on viime vuosina liikkunut jäsenistössäkin. Alumnien jäsenet saavat viikoittain paljon postia yhdistykseltä. Se on aktiivinen toimija, monen mielestä liiankin aktiivinen. On hämmästelty sen eksklusiivista matkaohjelmaa ja myyntivalikoimaa. Tällä hetkellä myynnissä on kirjoja, tapahtumalippuja, haalarimerkkejä, viinilaseja, adresseja ja unimaskeja.  Jäsenten korkea keski-ikä on aiheuttanut pohdintoja tulevaisuuden rekrytoinneista. Moni oli pettynyt, kun yhdistys tai vaikutusvaltaisia alumneja ei ilmoittautunut yliopistolaisten tueksi tai sivistyksen puolestapuhujaksi ankarina säästövuosina 2015–2917.  Kritiikistä huolimatta voi todeta, että yhdistyksen 7000 jäsentä ovat olemassa olonsa aikansa muodostaneet vahvan yhteisön ja verkoston.

Kaikki hyvin, siis? Lokakuussa yliopiston käytävillä alkoi liikkua huhuja yhdistyksen ja yliopiston välille nousseista säröistä. Kuten nykyään on valitettavan tavallista, yliopiston yhteiskuntasuhteiden yksikössä palkattiin asiaa selvittämään kansainvälinen konsulttiyritys More Partehrship Ltd. jonka ”Delivering world class engagement” niminen mietintö asiasta valmistui maaliskuussa 2017. Mitään järisyttävää uutta mietintö ei tarjoa; lukijoille syötetään perinteistä konsulttikieltä ja kansainvälisiä avaintermejä, avaintavoitteen ollessa succes and sustainability of the Universitys’ global position. Rivien välistä on luettavissa, että HY haluaa olla “maailman huippua” ja kaikkien huippuyliopistojen yksi tärkeimmistä (varankeruun) kulmakivistä on alumniyhdistys ja –toiminta.

Alumniasiaan oli siis saatava uusi roti! On selvää, että kansainvälisten konsulttien käyttö viestii yliopistojohdon hiljaisesta toiveesta uudistaa alumnintoimintaa. Se halutaan entistä kiinteämmäksi osaksi yliopistohallintoa. Myös alumniverkoston roolia varainhankinnassa toivotaan kirkkaammaksi ja suoremmin yliopistoa hyödyntäväksi.  Lisäksi amerikkalaiseen malliin halutaan aktivoida opiskelijat ajattelemaan alumnivetoisesti (=rahakukkaroiden avaaminen alumnina oman alma materin hyväksi) jo opintojensa alkuvaiheissa.

Asioita yritettiin yliopistojohdon toimesta valmistella salassa ja pian käytävillä alkoi liikkua kiusallisia huhuja. Alettiin puhua, että yliopiston johto on painostamassa yhdistystä lakkauttamaan itse itsensä tai ainakin uhkailleen, että yhteistyösopimus sanotaan irti. Myös yhdistyksen varojen siirrosta yliopistolla alkoi liikkua ikävää kuulopuhetta. Nyt ollaan pattitilanteessa – yliopiston johdon kovenevat tehostamistoiveet ja globalisaatiopuheet koetaan Alumniyhdistyksessä uhkaavina. Moni vaikutusvaltainen alumnitoiminnan ystävä on asettumassa siilipuolustukseen yhdistyksen rinnalle. Vuosien hyvä vapaaehtoistyö uhkaa valua tyhjään. Uutta verkostoa, tuoretta yhteistyöasetelmaa ei ole helppo polkaista tyhjästä. Pesuveden mukana menee yhdistyksen vapaaehtoistyö ja toimintaa ylläpitänyt perusviesti: rakkaudesta yliopistoon!

Mielikuvakamppailun ensimmäisen erän HY on hävinnyt alumneille 10-0. Pattitilanteesta on päästävä pois. On selvää, että HY:lle on suunnaton ilmainen hyöty alumniyhteisön tekemästä vapaaehtoistyötä.   Yhdistys on erittäin arvokas yliopiston puolestapuhuja ja osa akateemista yhteisöä, toiminnanjohtajansa mukaan ”Suomen fiksuinta porukkaa”, jota ei voi komennella. Ei ole kenenkään etu, jos yliopisto ryhtyy yhdistyksen viholliseksi. On löydettävä keinoja ottaa alumnit mukaan ja osoittaa heidän kolme vuosikymmentä jatkuneelle toiminnalleen arvostusta.

Lisäksi David-Goljat –asetelmassa ei kumpikaan osapuoli voita. Sympatiat tulevat olemaan, jos taisteluvaiheeseen päästään, pienemmän yhdistyksen puolella. On silti yksi keino. Yliopiston yhteiskuntasuhteiden yksikkö voisi ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja koota pienen kotopohjaisen asiantuntijaryhmän (tutkijoita ja akateemisen kulttuurin osaajia) selvittämään tilannetta. On löydettävä vuoropuhelua, on löydettävä yhteinen tahtotila, on saatava alumnitoiminta kumpaakin osapuolta hyödyntäväksi. Sotajalalla oleminen pitkittää eripuraa. Kun rauha vihdoin ehkä saadaan, jälleenrakennus voi viedä vuosia. Siihen ei nyt ole varaa.

Laura Kolbe

Helsingin yliopiston Euroopan historian professori

Alumniyhdistyksestä: https://www.helsinki.fi/fi/alumniyhdistys

By | 2018-10-23T08:55:08+00:00 October 21st, 2018|

About the Author: