1.5.2018 | Outi Vaarala
Toivon valoisaa tulevaisuutta HY:lle ja suomalaisille yliopistoille
HY:n hallitus valitsi 25.4.2018 rehtoriksi professori Jari Niemelän. Onnitteluni Jarille!
Aloitin tämän blogini HY:n kotisivuilla, kun minut yllättäen kutsuttiin HY:n hallituksen haastatteluun rehtorikandidaattina. Olin juuri allekirjoittanut uuden työsopimuksen Medimmunen kanssa ja aloittanut muuttojärjestelyt kohti Washingtonia. Ajatukset ja tunteet olivat jo uudessa työssä ja “kotimaassa”. Mietittyäni yön yli päätin kuitenkin lähteä kisaan mukaan, sillä HY on minun yliopistoni, minun koko aikuiselämäni suurin vaikuttaja saamani koulutuksen ja sivistyksen kautta ja, ennen kaikkea, suomalainen yliopisto on ollut suuri ylpeydenaiheeni kansainvälisellä urallani – minusta tuntuu, että kollegat täällä ovat joskus väsyneet hehkutukseeni. Viime vuosina olen yhä useammin maailmalla kuitenkin tavannut kollegoita, jotka oma-aloitteisesti alkavat päivitellä minulle yliopiston tilaa Suomessa. Tietysti olin itsekin huomannut, ettei yliopiston ääni enää kuulunut suomalaisessa yhteiskunnassa – ei ainakaan komeana, arvostettuna ja kuunneltuna esiintyjänä – ja yliopiston arvot jäivät yhä vähäisemmälle keskustelulle ja huomiolle tehtäessä päätöksiä strategisista suuntauksista ja rahoituspohjasta.
Työssäni AstraZenecalla olen ollut jatkuvasti johtajakoulutuksessa, saanut sekä kurssitusta että henkilökohtaista coachingia, ja minulle on kerrottu, että toimintatapani johtajana on avointa, innostavaa ja onnistun löytämään uusia, innovatiivisia ratkaisuja ongelmatilanteissa. Niinpä ajattelin, että voisin ehkä antaa takaisin jotain yliopistolleni ja luoda uusia mahdollisuuksia HY.n ja suomalaisten yliopistojen menestymiseksi sekä suomalaisessa yhteiskunnassa että kansainvälisesti. Toivon, että edes osa niistä ajatuksistani, joita toin esille kampanjan aikana, lähtee itämään ja rikastuu nyt muiden käsissä hyödyllisiksi rakennusaineiksi. Toivon parhainta menestystä uudelle rehtorille ja HY:lle – ja koko suomalaiselle yliopistolaitokselle.
Olin rehtorinvalintaprosessissa mukana vain viimeisen kuukauden ajan. Sinä aikana jäin ihmettelemään miten vähän sosiaalisessa mediassa yliopistoväki, tai muukaan väki, otti kantaa meidän kandidaattien mielipiteisiin tai mielipide-eroihin tai toimintamalleihin tai esiintymistapaan. Olin varautunut aktiivisempaan keskusteluun, mutta sitä ei tullut eikä meitä ehdokkaita haastettu suoraan. Kollegion kuuleminen oli tärkeä, mutta formaatti ei antanut tilaa keskustelun syntymiseen ehdokkaiden välillä – meille annetttin jokaiselle lyhyt vastaamismahdollisuus vuorolllaan kysymykseen. Varsinaista debattia ei syntynyt. Olin pettynyt – myös siksi, että kun olen ollut johtajana kansainvälisisllä foorumeilla sekä yliopistossa että liike-elämässä, yksi tärkeimpiä johtajan ominaisuuksia on osata esittää omat näkemykset, argumentoida, pystyä keskustellen muokkaamaan näkemyksiään lennossa ja vetää yhteen asioita. Tällainen johtamistaito kehittyy vain käytännössä ja opetellen. Jos me emme keskustele ja väittele avoimesti ja julkisesti yliopistolla, miten suomalaiset opiskelijat voisivat sen oppia? Olin ajatellut, että rehtorina muuttaisin tämän yliopiston vanhentuneen toimintamallin kokouksissa ja tällaisissa kuulemistilanteissa. Suomalaiset maisterit ja tohtorit ovat loistavia asiantuntijoita, mutta meidän on vielä koulutettava heistä loistavia lähettiläitä ja johtajia – siihen pitää satsata nyt.
On vielä eräs asia, josta haluaisin kirjoittaa, vaikka tiedän, että on riskialtista mennä tälle alueelle : miten on mahdollista, että HY:n 378 vuoden historiassa ei yksikään nainen ole ollut tarpeeksi hyvä rehtoriksi? Tällä kerralla loppusuoralla oli kaksi naisehdokasta ja yksi mieskandidaatti – ymmärtääkseni hyvin tasaväkisiä. Minkälaisilla ansioilla nainen voisi tulla valituksi HY:n rehtoriksi? Kuinka paljon naisehdokkaan pitäisi olla miesehdokkaita parempi? On olemassa tutkimustietoa siitä, että nais- ja miesehdokkaiden ansiot arvioidaan eri tavoin, ja samalla ansioluettelolla nainen ja mies saavat erilaisen kokonaisarvion osaamisestaan. Hauskimpia esimerkkejä löytyy transsukupuolisen neurobiologin Ben Barresin (ent. Barbara Barres) kirjoituksista, joissa hän kertoo, miten häntä arvioitiin nais- ja miestutkijana (“Male Scientist writes of life as female scientist”). Hauskojahan nämä arvioinnin biasit eivät kuitenkaan ole.
Nämä huomioni tarkoitan herättämään keskustelua ja analysointia yliopiston johtamisesta, sen säännöistä ja toimintatavoista sekä – kulttuurista. Toimivatko yliopiston johtoelimet yhdessä toisiaan kunnioittaen ja kuunnellen päätöksiä valmisteltaessa, niitä tehdessä, ja päätösten jälkeen avoimesti kommunikoiden yliopistoyhteisössä ?
Uudet – ja vanhatkin – tehtävät odottavat meitä kaikkia nyt. Tämä oli mielenkiintoinen ja stimuloiva kuukausi minulle – yliopisto tuntuu entistäkin rakkaammalta ja tärkeämmältä minulle. Kiitos kaikille tuesta ja innostavasta kannustuksesta!
