14.2.2018 | Heikki Patomäki & työryhmä

Rehtoriehdokkaiden vastaukset Helsingin yliopistoa ja sen tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin

Rehtoriehdokkaiden kysely toteutettiin viikolla 6. Kysymykset löytyvät linkin takaa täältä, ja myös tämän tekstin lopusta. Kysymykset lähetettiin vain julkisesti tiedetyille ja hakukriteerit täyttävillä ehdokkaille (minimivaatimuksena rehtorin tehtävään on tohtorin tutkinto).

Rehtori Jukka Kola, vararehtori Sari Lindblom ja dekaani Jari Niemelä jättivät vastaamatta (Kolan ja Lindblomin yksilöidyt perustelut löytyvät täältä). Kyselyyn vastanneiden ehdokkaiden järjestys akselilla ‘nykylinjan kannattaja <–> muutos kohti vapaampaa ja demokraattisempaa sivistysyliopistoa’ näyttäisi karkeasti ottaen olevan: Kimmo Vehkalahti, Juha Tuominen, Kimmo Nuotio, Risto Renkonen, Liisa Laakso, Outi Vaarala, Tuomas Lehtonen, Jari-Pekka Louhelainen, Lasse Lehtonen ja Jussi Pakkasvirta.

Kysymykset koskivat: 1) yliopistodemokratiaa ja sen tulevaisuutta, 2) ”Ison pyörän” nimellä tunnettua juuri voimaan astunutta opetusjärjestelmää, 3) siirtymistä matriisiorganisaatioon, 4) sopeutumista rahoitusleikkauksiin ja 5) suhtautumista ulkoiseen rahoitukseen ja (6) suhtautumista englannin kielen voimistuvaan asemaan ja kaksikielisyyteen. Ehdokkaiden vastaukset on tiivistetty taulukkoon 1.

 

Taulukko 1: ehdokkaiden vastaukset ja pistemäärät

 

  1 2 3 4 5 6 Pisteet Korjatut pisteet
Jukka Kola
Liisa Laakso d b c e d d 12/14 12/14
Lasse Lehtonen e c-e c d d-e c 9,5/12,5 9,5/12,5
Tuomas Lehtonen d c d d d e 11/12 13/14
Jari-Pekka Louhelainen d d d e c c 10/13 14/17
Sari Lindblom
Jari Niemelä
Kimmo Nuotio b-d a-d a-d a-c a-e c-e 16,5/18,5 18,5/22,5
Jussi Pakkasvirta d c (b) e e d-e c 8,3/11,3 8,3/11,3
Risto Renkonen c c b-d b b d e c-e 15,3/17,7 18/21
Juha Tuominen c b d b b c 17/20 18/21
Outi Vaarala d c d d c-d c-d 11,5/14 10/12,5
Kimmo Vehkalahti b a b c c c 19/22 19/22

 

Kysymykset ja vastaukset oli muotoiltu siten, että varsinkin vastaukset a) ja b) mukailevat läheisesti nykyjohdon edustamaa virallista linjaa, kun taas varsinkin vastaukset d) ja e) heijastavat yliopistokäänteen piirissä usein esitettyjä arvioita, ja vastaus c) on jossakin näiden välillä. Kunkin vastauksen kieli mukailee myös erilaisten vallitsevien ajattelutapojen terminologiaa ja logiikkaa.

Silti ehdokkaat eivät välttämättä aina tunnista itseään vain yhdestä lokerosta, koska eri elementtejä on helppo yhdistellä. Kysymykset eivät välttämättä muodosta yksiselitteistä jatkumoa; osa niistä voidaan ymmärtää myös toisiaan täydentäviksi. Lisäksi yhteiskuntatutkijalle on selvää, että neutraalia tapaa muotoilla kysymyksiä ei ole. Mikä tahansa kysymys ennakko-olettaa monia asioita. Jokainen kysymys ja jokainen vastausmahdollisuus kehystää asioita tietyllä tavalla. Siksi on tärkeää antaa vastaajille mahdollisuus kommentoida kysymyksiä tai täsmentää omia vastauksiaan. Vastaajien täsmennykset ja selitykset löytyvät kokonaisuudessaan täältä.

Täsmennyksistä ja varauksista huolimatta ideana kuitenkin on ollut muotoilla vastausvaihtoehdot mahdollisimman pitkälti niin, että ne edustaisivat jatkumoa alkaen nyt noudatetusta linjasta päätyen yliopistokäänteen ja monien muiden kriitikoiden muutosvaatimuksiin. Kysymys kielipolitiikasta voidaan tulkita osin erilliseksi, siksi pisteet on ilmoitettu sekä vastausten 1-5 että vastausten 1-6 perusteella. Kielikysymyksen sisällyttäminen pistelaskukaavaan ei kuitenkaan olennaisesti muuttaisi ehdokkaiden järjestystä akselilla ’nykylinja <–> uudistajat’.

Vastaukset voidaan pisteyttää ja pisteet laskea yhteen, esimerkiksi siten, että vastauksesta a) saa viisi pistettä ja vastauksesta e) yhden pisteen. Kun ehdokas on antanut useampia vastauksia, olemme laskeneet vastausten keskiarvon. Näin ehdokkaita voitaisiin luonnehtia viiden ensimmäisen vastauksen ja niistä saadun pistemäärän mukaan esimerkiksi näin:

 

20-25 pistettä Nykylinjaan sitoutunut ehdokas
15-20 pistettä Nykylinjan osin varauksellinen kannattaja, joka haluaa tehdä joitakin korjausliikkeitä
10-15 pistettä Nykylinjaa osin kriittisesti arvioiva ehdokas, joka haluaa myös joitakin merkittäviä muutoksia
5-10 pistettä Ehdokas, joka selkeästi hakee muutosta

 

Osa ehdokkaista löysi jotakin hyvää useammasta vastauksesta, muutamassa tapauksessa jopa melkein kaikista niistä – vaikka vastaukset oli yritetty muotoilla tavalla, joka heijastelee vallitsevia ideaalityyppisiä suhtautumistapoja. Politiikan tutkimuksessa tunnetaan niin sanottu mediaaniäänestäjän teoreema, jonka mukaan ehdokkaiden ohjelmilla on monesti taipumusta konvergoitua kussakin historiallisessa tilanteessa vallitsevaan poliittiseen keskustaan. Toinen vastaava yleistävä väite kumpuaa ns. Overtonin ikkunasta ja se kertoo, että politiikka koskee myös sitä, mikä on kulloinkin vallitseva tulkinta politiikan vaihtoehdoista akselilla ”mahdoton – uskottava – hyväksyttävä – nyt vallitseva”. Kysymysvaihtoehdot heijastelevat tässä suhteessa sitä todellisuutta, mikä on luotu vuoden 2009 yliopistolain ja muiden muutosten myötä. Ehdokkaiden voidaan olettaa ainakin osin tasapainoilevan yhtäältä vallitsevien käytäntöjen ja valtasuhteiden ja niiden taustaoletusten, ja toisaalta yliopistolaisten keskuudessa laajalti vallitsevien kriittisempien näkemysten, välillä. Jokainen tietää, että tämä kysely on suunnattu eritoten jälkimmäisille.

Joissakin tapauksissa on tulkinnanvaraista missä määrin kirjallinen selvitys vastaa vastausvaihtoehtoa ja sille annettua numeerista arvoa. Taulukon 1 pistemäärät ovat yksinkertaisia keskiarvoja monivalintojen pistemääristä, mutta joissakin tapauksissa keskiarvoa voisi – tai kenties pitäisi – korjata sisällöllisten vastausten perusteella. Useimmissa tapauksissa korjaukset merkitsisivät käytännössä pistemäärien nousua:

  • kysymys 1: pistemäärää voisi nostaa pykälällä ainakin T.Lehtosen ja Louhelaisen kohdalla
  • kysymys 2: pistemäärää voisi nostaa pykälällä ainakin Nuotion kohdalla ja Louhelaisen tapauksessa mahdollisesti jopa kahdella; Vaaralan tapauksessa kuitenkin vastaus d voisi olla myös mahdollinen, eli hänen tapauksessaan pistemäärää voisi myös laskea yhdellä
  • kysymys 3: pykälällä ylös Nuotio, Renkonen ja Tuominen
  • kysymys 4: Vaaralan vastaus sisältää uuden kriittisen näkökulman, minkä perusteella pisteytystä voisi korjata puolella pisteellä alaspäin
  • kysymys 5: pykälällä ylös Louhelainen, Nuotio ja Renkonen

Liisa Laakson vastaukset ovat vaihtoehtojen osalta yksiselitteisiä, mutta perustelut lyhyitä ja hieman ympäripyöreitä tai ainakin tulkinnanvaraisia. Jussi Pakkasvirta ei varsinaisesti selitä tai perustele näkemyksiään, vaan tyytyy tiiviisti esittämään, hyväksyykö hän jotain osia myös jostain muusta vastausvaihtoehdosta, joten hänen kohdallaan kriittiselle sisällön analyysille jää aika vähän tilaa. Olisi mahdollista tulkita myös näiden näkökohtien vaativan korjauksia pistearvioihin, mutta korjausten kohdentaminen ja määrittäminen olisi hankalaa, joten olemme jättäneet pisteet ennalleen. Tämä on kuitenkin hyvä pitää mielessä vastauksia tulkittaessa.

Vaikka korjatut pistemäärät muuttavat järjestystä ainoastaan T.Lehtosen ja Louhelaisen osalta, ne kirkastavat ehdokkaiden välisiä eroja. Tämän tarkastelun mukaan kyselyyn vastanneet ehdokkaat näyttäisivät jakautuvan kolmeen ryhmään:

 

RYHMÄ 1: Vehkalahti, Tuominen, Nuotio, Renkonen Nykylinjan kannattajat, jotka mahdollisesti haluavat tehdä joitakin (pieniä) korjausliikkeitä
RYHMÄ 2: Louhelainen, T.Lehtonen, Laakso Nykylinjaa osin kriittisesti arvioivat ehdokkaat, jotka haluavat joitakin (merkittäviä) muutoksia
RYHMÄ 3: Vaarala,  L.Lehtonen, Pakkasvirta Ehdokkaat, jotka selkeästi hakevat muutosta kohti vapaata ja demokraattista sivistysyliopistoa

 

Lisäksi lienee perusteltua olettaa, että rehtori Kola ja vararehtori Lindblom ovat ainakin pääsääntöisesti sitoutuneet nykylinjaan, koska he ovat olleet keskeisiä valmistelijoita ja päätöksentekijöitä monissa viime vuosien muutoksissa, ja että dekaani Niemelä edustaa kaiken todennäköisyyden mukaan rehtoraatin ja/tai RYHMÄ 1:n suuntaisia näkemyksiä.

Lopuksi on tarpeen korostaa, että yliopistolaki 2009 määrittää kaikki isoimmat ja olennaisimmat kysymykset koskien yliopistojen tehtävää, yhteiskunnallista ja oikeudellista asemaa, organisaatiorakennetta ja valtasuhteita. Vain yksi ehdokkaista, Lasse Lehtonen, näyttäisi ottavan tämän näkökohdan vakavasti. L.Lehtonen kirjoittaa: ”Yliopistolaki on osaltaan tuonut yliopistoihin sivistysyliopistolle vieraita malleja. Kannatan tämän vuoksi myös yliopistolain uudistamista. Pidän erittäin hyvänä, että Helsingin yliopisto on jo nyt aloittanut sen pohtimisen, miten seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan voisi vaikuttaa. Yliopistolain uudistaminen tulee ottaa osaksi yliopiston tavoitteita.”

 

**************************************

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot:

  1. Valtasuhteet. Yliopistossa on viimeisen reilun vuosikymmenen aikana siirrytty hierarkkiseen, johtajavaltaiseen hallintomalliin. Mielestäni:

 

  1. vallan keskittämistä rehtorille ja muille johtajille pitää edelleen lisätä
  2. nykyinen malli on hyvä
  3. tarvitaan joitakin korjausliikkeitä, jotta yliopistoyhteisö saisi äänensä paremmin kuuluviin
  4. johtosääntö on uusittava perusteellisesti siten, että yliopistodemokratiaa vahvistetaan kautta linjan
  5. kuten d), mutta lisäksi tarvitaan myös uusi demokraattinen yliopistolaki, koska keskeisten valtaelinten suhteista on säädetty vuoden 2009 yliopistolaissa

 

  1. Tutkintorakenne. Helsingin yliopiston tutkinnot ovat uudistuneet 1.8.2017 alkaen. Tutkintoja muokattiin ns. Iso pyörä –projektin tavoitteiden mukaisesti. Isossa pyörässä Helsingin yliopiston tiedekuntien nykyiset tutkintorakenteet on muutettu monitieteisiksi kokonaisuuksiksi, koulutusohjelmiksi. Vastaavasti oppiaineiden asema yliopistolla on entisestään heikentynyt. Mielestäni:

 

  1. Uudet koulutusohjelmat toteuttavat tavoitteensa hyvin eli lisäävät opetuksen osaamis- ja ilmiöperustaisuutta, helpottavat hakukohteiden valintaa yliopistoon haettaessa, lisäävät Helsingin yliopiston houkuttelevuutta ja parantavat työllistyvyyttä.
  2. Uudet koulutusohjelmat toteuttavat tavoitteensa kohtuullisen hyvin, mutta parantamisen varaa on ja kehitystä pitää seurata.
  3. Monitieteiset koulutusohjelmat puolustavat paikkaansa joillakin aloilla, mutta näyttäisivät epäonnistuvan monilla muilla aloilla. Uudistus on pikemminkin vähentänyt Helsingin yliopiston houkuttelevuutta, ja riskinä on myös se, että oppimisesta tulee aiempaa pinnallisempaa.
  4. Kandiohjelmien ”laaja-alaisuus” ja selkeä kandi- ja maisteriohjelmien toisistaan erottaminen tarkoittavat todennäköisesti, että opiskelijoiden tiedot ja taidot tulevat jäämään vajavaisiksi kaikilla aloilla, mikä tulee näkymään mm. opinnäytetöiden tasossa. Kehno oppiminen ei myöskään edistä työllistävyyttä. Ison Pyörän vaikutukset pitää selvittää perusteellisesti ja kriittisesti.
  5. ”Iso Pyörä” on ollut huonosti toteutettu projekti, jonka tavoitteissa ei ole ollut juurikaan järkeä. Toimet tilanteen korjaamiseksi tulee käynnistää heti. Tulevaisuudessa oppiaineiden pitää ensisijaisesti vastata koulutuksen järjestämisestä, vaikka monitieteisiä kokonaisuuksia ja integroivaa tietoa tarvitaan myöskin.

 

  1. Organisaatiomalli. Helsingin yliopistossa on siirrytty niin sanottuun matriisiorganisaatioon, jonka mukaisesti hallintohenkilökunta on siirretty pois laitoksilta ja tiedekunnista ja sen sijaan keskitetty ”yliopistopalvelut” -nimellä tunnettuun kokonaisuuteen. Mielestäni:

 

  1. Tämä muutos on ollut vallitsevissa olosuhteissa järkevä (tai jopa välttämätön). Matriisiorganisaatio on tehokas ja toimiva hallintomalli myös yliopistoille.
  2. Matriisiorganisaatio näyttäisi toteuttavan tavoitteensa kohtuullisen hyvin, mutta parantamisen varaa on ja kehitystä pitää seurata.
  3. Matriisiorganisaatio voi ehkä toimia joissakin yliopiston osissa, mutta uskon kuitenkin, että tutkijaopettajat tarvitsevat fyysisesti läsnä olevaa hallintohenkilökuntaa päivittäisessä työssään.
  4. Muutos matriisiorganisaatioon näyttäisi johtaneen moniin sekaannuksiin, arkityön vaikeutumiseen ja hallinnollisten tehtävien edelleen kasautumiseen tutkijaopettajille. Matriisi-organisaation vaikutukset pitää selvittää perusteellisesti ja kriittisesti.
  5. Siirtyminen matriisiorganisaatioon on ollut huonosti toteutettu projekti, joka on perustunut liike-elämältä lainattuihin ja käytännössä usein epäonnistuneisiin malleihin. Toimet tilanteen korjaamiseksi tulee käynnistää heti. Tulevaisuudessa hallintohenkilökunnan pitää olla integroitunut osa yliopistoyhteisöä. Hallintohenkilökunnan tulee tukea tutkijaopettajien varsinaisten tehtävien toteuttamista (tutkimus ja opetus).

 

  1. Leikkauksiin sopeutuminen. Pääministeri Sipilän hallitus päätti merkittävistä leikkauksista vuonna 2015. Yliopiston piti sopeutua huonontuneeseen taloustilanteeseen tavalla tai toisella. Helsingin yliopiston tulos on ollut 2010-luvulla ylijäämäinen, mikä ei riitä poistamaan sopeuttamistarvetta. Yliopistojen välillä on kuitenkin ollut eroja sopeutumisstrategiassa. Esimerkiksi Turun yliopistossa päätettiin, että irtisanomisiin ei ryhdytä. Mielestäni:

 

  1. Helsingin yliopiston johto on toteuttanut välttämättömän sopeutuksen nopeasti, tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti.
  2. Välttämätön sopeutus on toteutettu yleisesti ottaen tehokkaasti ja hyvin, mutta prosessin joitakin yksittäisiä vaiheita olisi voinut pehmentää, ja joissakin yksittäistapauksissa on saattanut tapahtua epäoikeudenmukaista kohtelua.
  3. Prosessi olisi voitu toteuttaa pehmeämmin ja yliopistolaisia paremmin kunnioittaen. Irtisanomiset olivat jonkin verran ylimitoitettuja ja olisi ollut järkevää antaa tuloksen kääntyä miinukselle ainakin väliaikaisesti.
  4. Helsingin yliopiston olisi pitänyt pohtia vaihtoehtoisia sopeutumismalleja ja antaa yliopistoyhteisön äänen kuulua kun valintaa eri mallien välillä olisi tehty. Olisimme varmasti voineet oppia Turun yliopiston mallista.
  5. Sopeutuminen toteutettiin erittäin huonosti ja yliopistolle levisi irtisanomisten vuoksi pelon ilmapiiri, joka on edelleen lisännyt yliopistomme johtajavaltaisuutta. Irtisanomisilta olisi pitänyt välttyä kokonaan tai lähes kokonaan. Vuoden 2016 kokemukset ovat vahva argumentti yliopistodemokratian lisäämisen puolesta.

 

  1. Ulkopuolinen rahoitus. Tieteen kehitykseen vaikuttavat tiedeyhteisön sisäisen oppimisprosessin lisäksi muun muassa valtion tavoitteet, yritysten intressit sekä kansalaiskeskustelun dynamiikka. Erityisen voimakas ohjaava vaikutus voi olla sellaisella projektiluonteisella rahoituksella, joka sidotaan esimerkiksi kansantalouden tai yritysten kilpailukykyyn, poliittisten tavoiteohjelmien läpiajamiseen, tiettyjen tutkimusteemojen edistämiseen tai ranking-menestykseen. Toisaalta valtiorahoituksen pienentyessä on mahdollista toivoa, että Helsingin yliopisto voisi lisätä ulkoisen rahoituksen määrää. Katson, että:

 

  1. Ulkoisen rahoituksen osuus tulee joka tapauksessa kasvamaan ja valtiovallan merkitys vähenemään. Tulevaisuuden kannalta on olennaisen tärkeää lisätä ulkoista rahoitusta riippumatta mistä lähteestä rahoitus on peräisin. Yhtäältä yliopistomme profiilia on kehitettävä niin, että saamme houkuteltua lisää ulkoista rahaa, ja toisaalta varainhankintaan on panostettava aiempaa enemmän.
  2. Ulkoisen rahoituksen määrä pitää kasvattaa merkittävästi (kuten a)), mutta ei kritiikittömästi. Kehitystä on seurattava ja on pidettävä huoli, että myös vapaata perustutkimusta tehdään yliopistossamme riittävästi.
  3. Ulkoisen rahoituksen määrä pitää kasvattaa merkittävästi (kuten b)), mutta samalla pitää kuitenkin huomioida myös tutkijoiden oikeudet tutkimuksensa tuloksiin ja niiden julkistamiseen, vaikka rahoittajilla olisikin intressejä omistaa tutkimustulokset ja pitää ne yksityisenä tietonaan.
  4. Helsingin yliopisto voi olla aloitteellinen edistäessään yhteistyötä valtion, yritysten tai yksityisten lahjoittajien kanssa kunhan tutkijoiden oikeudet tutkimuksena tuloksiin ja tulosten julkisuus ovat etusijalla muihin intresseihin nähden, ja kunhan yliopistoyhteisö päättää mahdollisimman itsenäisesti, miten resurssit jaetaan tutkimuskohteiden, -menetelmien, -alojen ja -suuntien välillä.
  5. Ulkoinen rahoitus tulee suurelta osin samoista julkisista lähteistä kuin yliopistojen perusrahoitus ja yritysten tutkimusrahoitus on ollut pienenemään päin. Suomalaiset yliopistot eivät voi kokonaisuutena lisätä ulkoisen rahoituksen osuutta, jos jaettava summa pysyy ennallaan tai supistuu. On poliittinen valinta ehdollistaa tutkimus ulkoisten rahoittajien lyhytjänteisille intresseille ja suosiolle. Yliopiston ei pidä lisätä kilpailua ulkoisesta rahoituksesta siksikään, että hakemusprosessi kuluttaa turhaan resursseja. Pikemminkin Helsingin yliopiston tehtävänä on toimia tässä asiassa järjen puolestapuhujana. Parhaiten vapaata, julkista ja autonomista tutkimusta tuettaisiin siirtämällä suurin osa Akatemian ja osa Tekesin rahoituksesta suoraan yliopistojen käyttöön.

 

  1. Kielipolitiikka. Helsingin yliopisto on kaksikielinen. Englanti valtaa yhä enemmän alaa paitsi yliopiston tutkimuskielenä niin myös opetus- ja hallintokielenä. Mikä on kotimaisten kielten tulevaisuus Helsingin yliopistossa ja miten Helsingin yliopiston kielipolitiikkaa pitäisi kehittää:

 

  1. Yhä kansainvälisemmän rekrytoinnin myötä Helsingin yliopisto muuttuu englanninkieliseksi yliopistoksi, mikä lisää kilpailukykyä. Suomenkieliselle opiskelulle jää sijansa, mutta ruotsinkielisyys on perusteltua lähinnä sellaisilla ihmistieteellisillä aloilla, joilla on pohjoismaisia siteitä.
  2. Kehitys kohti englanninkielisyyttä on väistämätön, mutta prosessiin voi liittyä ongelmia, joten prosessia pitää seurata ja arvioida kriittisesti. Varsinkin suomenkielen asema pitää turvata. Ruotsinkielinen tutkimus ja opetus tulevat liittymään lähinnä aloihin, joilla on pohjoismaisia siteitä.
  3. Englanninkieliset käytännöt ovat perusteltuja useissa yhteyksissä, onhan yliopisto maailmanlaajuinen yhteisö ja englanti käytännössä sen lingua franca. Silti myös kaksikielisyys on arvo. On syytä harkita milloin englannin annetaan syrjäyttää kansalliset kielet. Ruotsinkielen asema pitää turvata monilla aloilla, liittyivät ne pohjoismaisuuteen suoraan tai eivät.
  4. Yliopiston tehtävänä on edistää sivistystä paitsi maailmanlaajuisesti niin erityisesti myös kotimaassa. Käytännössä sivistäminen tapahtuu pitkälti paikallisissa ja kansallisissa yhteyksissä. Yliopiston tulee siksi turvata tutkimukseen perustuvan opetuksen saatavuus ja perustutkintojen suorittamisen mahdollisuus suomeksi ja ruotsiksi kaikilla keskeisillä tieteenaloilla. Hallintokieli on jatkossakin pääosin suomi ja ulkomaisilla tutkija-opettajilla on velvoite oppia ymmärtämään suomea tai ruotsia kahdessa vuodessa.
  5. Englannin kielen asema ei välttämättä säily ja kotimaiset kielet ovat olennaisen tärkeitä. Useimmat yliopistotutkinnon suorittaneet toimivat kansalaisina ja työelämässä kotimaisissa tehtävissä. Hallintokieli on jatkossakin pääosin suomi ja ulkomaisilla tutkija-opettajilla on velvoite oppia ymmärtämään suomea (tai ruotsia) kahdessa vuodessa. Lisäksi yliopistomme kielellisiä valmiuksia pitää syventää, laajentaa ja monipuolistaa. Kaikkien velvollisuus on osata paitsi kotimaisia kieliä niin myös kahta tai useampaa muuta kieltä. Pelkkä englanti ei riitä ja myös ei-eurooppalaiset kielet ovat olennaisia. Vasta tämä tarjoaa tulevaisuuden globaalin näkökulman tutkimukseen ja oppimiseen.

 

 

 

By | 2018-02-24T16:34:03+00:00 February 14th, 2018|

About the Author: