15.10.2021 | Thomas Wallgren

Demokraattisen sivistysyliopiston puolesta: kirje Helsingin yliopiston hallitukselle

Julkaisen alla kirjeeni Helsingin yliopiston muille hallituksen jäsenille 30 elokuuta 2021. Toiveeni on, että tällainen arkinen raportti yhden osallistujan verstaasta hieman auttaisi yhteisön jäseniä ymmärtämään, miten Helsingin yliopiston hallitus toimii ja miten yliopiston tärkeimmät päätökset ja linjaukset syntyvät.

Taustaksi vielä pari sanaa. Kaikista luottamustehtävistä, joissa olen vuosien varrella toiminut, Helsingin yliopiston hallituksen tehtävä on ollut ylivoimaisesti vaikein. Vaikeuden syvempi tausta on yliopistoyhteisön hajanainen ja voimaton tila, jota taas voisi pitää myöhäisen modernin kulttuurin tai autoritaarisen kapitalismin yhteiskunnallisen kriisin yhtenä oireena. Välitön syy on ero minun ja hallituksen enemmistön jäsenten välillä toimintatapojemme ja yhteistyötämme koskevien odotusten suhteen. Minulla on yli kolmen vuoden aikana ollut huomattavasti suurempi pyrkimys perustaa HY:n hallituksen asialistan määräytyminen ja päätöstemme muodostuminen keskusteluun, tietoon, paneutumiseen ja ennen kaikkea julkiseen argumentointiin kuin hallituksella keskimäärin. Keskustelu vie aikaa. Sitä aikaa useimmilla HY:n hallituksen jäsenillä harvoin on.

Kritiikkini saattaa kuulostaa kovalta. Korostan siksi, että kyse on tiettyä tehtävää koskevien odotusten erilaisuudesta. Voin sanoa rehellisesti ja sanon mielelläni, että minulla on suuri arvostus kollegoitani HY:n hallituksessa kohtaan henkilöinä ja myös heidän monenlaisten näyttöjensä ja saavutustensa johdosta. Silti jokin menee, minun odotusteni ja vaatimusteni kannalta, yhteistyössämme HY:n hallituksessa usein toisin ja huonommin kuin toivoisin. Syytä on varmaankin minussa, mutta en usko että syytä on vain minussa.

Joskus ajattelen, että HY:n hallituksen enemmistön minulle vieras tapa suhtautua tehtäväänsä saattaa heijastaa suomalaisen eliitin tilaa laajemmin: Onko meille syntynyt eliitin keskuudessa kulttuurinen tapa, jonka perustana on sen hyväksyminen normaaliksi osaksi elämää – siis osaksi elämään eliitissä – että on mukana tekemässä – apurahatutkijan palkkiolla mutta vähäisellä aikapanoksella – päätöksiä, joita päätöksen tekijä ei ymmärrä paljoakaan ja joista hän ei kauheasti välitä? Eliitti ei mieti detaljeja, eliitti ei perustele kantojaan, varsinkaan ei julkisesti; eliitti keskittyy olennaiseen – ja karavaani kulkee.

********

Kirjeeni alla on päivätty 30. elokuuta tänä vuonna. Kirjeen taustalla on tapani lähettää muutamaa päivää ennen hallituksen kokouksia muille jäsenille kommentteja esityslistan aiheisiin ja ehdotuksia siitä, mitä toivon, että päättäisimme, mukaan lukien siitä mitä toivon hallituksen ottavan tulevien kokousten asialistalle. Alla olevassa kirjeessä on tavallista enemmän taustoittavia arvioita. Olen saanut tähän kirjeeseen muilta hallituksen jäseniltä muutaman sähköpostikommentin ja kokousten yhteydessä muutaman suullisen kommentin. Kommentit ovat olleet lyhyitä mutta ystävällisiä. Hallituksen tekemät johtopäätökset ovat luettavissa hallituksen pöytäkirjoista.

Viime lauantaina kävin Kansallisteatterissa katsomassa Juha Jokelan Dosentit -näytelmää. Näytelmässä on kohtaus, jossa päähenkilö esittää kahden kesken yliopistonsa rehtorille ratkaisuksi yliopiston kriisiin hänen, siis rehtorin, eroamista. Rehtori ei eroa ja päähenkilöltä kysytään myöhemmin mitä hän luuli saavansa aikaan tekemällään ehdotuksella. Päähenkilö sanoo, ettei hän ajatellut mitä saisi aikaan. Hän halusi vain puhua totta.

Alla siis kirjeeni.

Helsingissä 15.10. 2021

Thomas Wallgren

Filosofian professori, HY:n hallituksen jäsen 2018-2021

 

********

tw/300821

Hyvät HY:n hallituksen jäsenet,

Ymmärrän, että tarkoituksenamme illallisella ylihuomenna on puhua HY:n demokratisoinnista. Samalla lienee mahdollista nostaa esille yleisempiä näkemyksiä ja arvioita, ainakin siinä määrin kuin ne auttavat valaisemaan näkemyksiämme pääaiheesta. Aloitan yleisemmistä asioista. Loppua kohti luonnostelen konkreettisia esityksiä HY:n demokratian kehittämiseksi.

Horisonttinamme on siis yliopisto ja demokratia.

Demokratian ydin on ajatus tasa-arvoisten kansalaisten yhteisestä itsemääräämisestä. Itsemääräämisen perusta on järjenkäyttö: vastuun ottaminen siitä mitä teemme. Yhteistä ja tasa-arvoista järjenkäyttö voi olla vain, jos se perustuu keskusteluun, jossa eri näkemysten perusteet ovat julkisesti arvioitavissa.

Yliopiston, tai ainakin sivistysyliopiston, ytimessä on vakiintuneen “parsonilaisen” yhteiskunnallisen systeemiteoreettisen tarkkailijan näkökulmasta neljä funktiota: Yliopisto (1.) tuottaa tutkimukseen perustuvia näkemyksiä ja tietoa ja varmistaa tutkimuksen jatkumisen mahdollisuuden, se (2.) kouluttaa ihmisiä akateemisen koulutuksen vaativiin ammatteihin, (3.) se kasvattaa opiskelijoita maailmankansalaisiksi ja uusintaa muullakin tavoin kulttuurin sivistysvarantoa ja (4.) sen jäsenet tarjoavat kontribuutioita yhteiskunnalliseen, julkiseen keskusteluun. Voidaan keskustella siitä tarvitsemmeko todella yhden instituution (eli sivistysyliopiston), jossa nämä neljä funktiota yhdistyvät. Joka tapauksessa yliopiston onnistuminen näissä tehtävissä edellyttää, että jokainen yhteisön jäsen pyrkii omaan ajatteluunsa perustuvaan itsemääräämiseen, että kaikki sitoutuvat vapaaseen, julkiseen, kriittiseen järjenkäyttöön ja siihen, että järjenkäytölle ei aseteta muita (ulkoisia) tavoitteita kuin oppiminen.

Yliopistolla ja demokratialla on siis yhteinen ydin: kummankin toimivuuden edellytys on (i) perusteiden julkinen arvioitavuus ja kriittinen keskustelu. Toiseksi, kummallekaan (ii) ei voida asettaa tehtäväksi palvella ennalta asetettuja päämääriä ja tavoitteita, kuten esimerkiksi talouden kasvua, tai maan kilpailukykyä. Valtiovallan kuuluu kuitenkin yliopisto 2 -tehtävän vuoksi varmistaa ohjauksellaan ja rahoituksellaan, että maassa koulutetaan riittävä määrä ammattilaisia esim. hallinnon, oikeuslaitoksen, koulutuksen tai terveydenhuollon tehtäviin.

En yllätä teitä jos kerron, että osallistuminen HY:n hallituksen työhön on ollut minulle opettavaista lähinnä sillä karulla tavalla, että olen saanut nähdä kuinka suuri on näillä mittareilla – (i) ja (ii) – kuilu HY:n todellisuuden ja yliopiston ihanteellisen tilan välillä.

Aloitetaan kohdasta (i). Vallankäyttö HY:ssa on hyvinkin hierarkkista ja perustuu mitä suurimmassa määrin tietojen ja keskustelujen salaamiseen. Sen sijaan, että kaikki hallinnossa käytetty tieto ja kaikki hallinnon sisäinen keskustelu olisi lähtökohtaisesti (henkilöiden tietosuojaa loukkaamatta) julkista on päinvastoin niin, että jopa vastuullisten päättäjien päätöksistä ja niiden perusteista sekä toimielinten keskusteluista on pääsääntöisesti vaikeaa saada tietoa. (Tämä koskee jopa, kuten tiedätte, myös meidän, siis hallituksen työtä.) On myös yleistä, että yhteisön jäsenen on vaikeaa saada vastauksia kysymyksiinsä hallinnolta ja johtotehtävissä olevilta henkilöiltä. Jopa vallankäytön rakenteet ovat demokratiaa halvaannuttavalla tavalla epäselvät. Yliopistolla valtaa käytetään de facto mitä suurimmassa määrin epävirallisissa elimissä ja kokouksissa, kuten esimerkiksi erilaisissa johtoryhmissä, joilla ei ole johtosäännön mukaista mandaattia ja joiden toiminnasta ja päätöksistä (“on sovittu”) on erittäin vaikeaa päästä perille. Näistä syistä yhteisön jäsenet eivät tutkitusti koe olevansa täysivaltaisia demokraattisen yhteisön vastuullisia jäseniä, joiden kriittinen osallistumien HY:n asioiden hoitamiseen olisi mielekästä, tervetullutta ja tuloksellista. Valta on siirtynyt käytäviin, kabinetteihin ja hallinnolle.

Yliopistoyhteisön aktivointi ja hallinnon vallan hillitseminen vaatisi äärimmäisen aktiivista otetta HY:n hallitukselta ja muilta yliopiston elimiltä, joissa on yhteisön valitsemia edustajia. Tällaista aktiivisuutta ei juurikaan nähdä. Hallinnon valmistelun merkitys korostuu. Erityisen vaarallista tämä rakenteellinen tila on, jos hallinnon vallankäyttäjien valinnassa ei ole voimakkaasti korostettu näkemyksellisyyttä, osaamista ja sitoutumista yliopiston erityisiin tehtäviin ja arvoihin. (Korostan varmuudeksi, että tässä kirjeessä kyse ei missään nimessä ole hallinnon keskeisiin tehtäviin valittujen henkilöiden kritiikistä. Voi silti aivan neutraalisti todeta, että rekrytointi ei ole yllä mainittua perustavaa periaatetta noudattanut. Siksi, vaikka valitut henkilöt ovat varmasti erittäin päteviä monenlaisiin hyvinkin vaativiin tehtäviin, heidän pätevyytensä ei ole nimenomaisesti pätevyyttä yliopiston asioiden hoitamiseen. Ongelma on rekrytointikriteereissä ja käytännöissä, ei valituissa henkilöissä.)

Mitä tulee kohtaan (ii): Kun perusteiden julkinen arvioitavuus ja kriittinen keskustelu ovat yliopistolla marginaalisessa asemassa, HY:sta on tullut länsimaista kulttuurin ja yhteiskunnan kehitystä vaivaavan välineellisen järjenkäytön ylivallan syvästi muovaama instituutio. Nykyään jopa HY:n sisällä, sen hallinnossa ja myös tutkijoiden ja opiskelijoiden keskuudessa, ajatellaan aivan yleisesti, että HY:n tehtävä on kouluttaa ihmisiä ja tehdä tutkimusta, joiden menestys mitataan talouden kasvulla, kansakunnan kilpailukyvyn kohenemisella, yritysten menestyksellä tms. On myös yleistä ajatella, että yrityksen korvamerkitty rahoitus, tai yliopiston pörssisijoituksista tai yrityssijoituksista saamat tulot, ovat yliopistolle hyväksyttäviä, jopa ongelmattomia tulonlähteitä. Melkein yhtä yleinen on ajatus, että yliopiston saaman julkisen rahoituksen perusta on huoli kansakunnan taloudesta. On huomattava, että myös esim. kestävän kehityksen palveleminen on välineellinen tavoite ja että kriittinen keskustelu kestävästä kehityksestä on yliopistolla perustavampaa kuin kouluttaminen ja tutkimus sen edistämiseksi.

*********

HY:n hallituksessa kuvaamani tilanne on konkretisoitunut joka kokouksessa. Tärkeimmät epäkohdat ovat, että asialistan muodostuminen ei ole hallituksen käsissä, että asioiden valmistelu ei ole yliopistopoliittisesti asiantuntevaa, että hallituksen keskinäinen keskustelu on olematonta ja että asialistan muodostumista, päätösten valmistelua ja hallituksen keskustelua ja päätöksentekoa ei ole avattu julkiselle keskustelulle, seurannalle ja kritiikille.

Henkilökohtaista huolta ja stressiä on aiheuttanut se, mielestäni juridisesti arveluttava ja eettisesti kestämätön tosiasia, että hallituksen jäsenenäkään en useinkaan saa sitä tietoa mitä pitäisin välttämättömänä tehtävässäni, enkä saa hallituksen päätöskäsittelyyn olennaisiksi arvioimiani asioita. Karuimmat konkreettiset esimerkit tunnette mutta kertaan ne vielä:

(i) FinnGen: En vieläkään osaa olla kokonaan ajattelematta sitä, että hallitus, siis kukin meistä myös henkilökohtaisesti, on viime kädessä vastuussa FinnGenistä ja että emme tiedä onko hanke riittävän hyvällä pohjalla tutkimusetiikan, tietosuojan ja yritysyhteistyön ehtojen kanalta. – Väite, että FinnGen ei ole niin tärkeä, että se ansaitsisi hallituksen huomiota, tai vaatisi sitä yliopistolain perusteella, ei ole kovin uskottava. On toki mahdollista, että huomaisimme paneutumisen jälkeen ettei FinnGen olekaan merkittävä hanke. Mutta en usko, että ainoa syy sille, ettei asia ole otettu hallituksen käsittelyyn, tai että minulle ei ole annettu siitä pyytämiäni tietoja, on se, että FinnGeniä pidetään niin vähäpätöisenä, että hallituksen paneutuminen siihen olisi ajanhukkaa.

(ii) Kiinteistöt: Minulla on kollegoita, jotka paneutumisen perusteella epäilevät, että meillä on korruptio-ongelma. En ole aivan täysin huoleton, mutta itse en usko, että näin on. On kuitenkin meille vahingollista, että käytäntömme (avoimuuden puute) voi antaa aihetta tällaisille epäilyille. (Sama ongelma vaivaa FinnGeniä.). Pidän ilmeisenä, että kiinteistö- ja toimitilan hallinnon ja johtamisen avaaminen täysin läpinäkyväksi on tärkeää ja pidän todennäköisenä, että tilanteessamme on tällä haavaa vahingollisia käytäntöjä, jotka voivat aiheuttaa vuositasolla kymmenien miljoonien eurojen siirron HY:n ydintoiminnasta kahteen toissijaiseen tarkoitukseen: (i) rakennusliikkeiden toimintaan (ongelma syntyy, jos HY ylikorjaa – eli toteuttaa suhteessa ydintoiminnan tarpeisiin turhia tai jopa negatiivisia remontteja) sekä (ii) HY:n pääomaksi / taseeseen. Jälkimmäinen ongelma syntyy, jos HY:n kiinteistöomistuksen poistot ovat ylimitoitettuja, jos markkina-arvoa kasvatetaan käyttöarvon ja kulttuuriarvon kustannukselle ja jos HY siirtää liikaa varoja tilille tulevien remonttien tarpeisiin tilanteessa, jossa nykyisen toiminnan tarpeet ovat ensisijaisia niihin nähden. Ns. “korjausvelan” vaaraa on siis käsitykseni mukaan vahvasti liioiteltu. HY:n muuttuvien tarpeiden ylikorostus suhteessa pysyviin tarpeisiin on yksi tärkeä taustatekijä. Toinen, pienempi, perattava asia on kiinteistöhuolto: osaammeko remonttien yhteydessä ja huollon peruskäytännöissä välttää vahingon syntyä? (Esim ilmanvaihtoon liittyvät ratkaisut.)

(iii) Digivisio, etätyö yms: HY tarvitsee kriittisen keskustelun digitalisaation vaikutuksista mm opetukseen ja koulutukseen, ei kritiikitöntä osallistumista esim. DigiVisio 2030 hankkeeseen tai etätyön ja verkko-opetuksen normalisointia. Tässä, kuten laajemmin tekniikan kehityksestä ja tutkimuksen suhteesta siihen, tarvitaan sekä globaalia näkökulmaa että kulttuurisen muutoksen ja mikrotason vaikutusten kriittistä, julkiseen, demokraattiseen keskusteluun perustuvaa arviointia. – Myös konkreettiset asiat ovat jääneet oudolla tavalla hallituksessa käsittelemättä: esimerkiksi se, että HY:n työntekijällä tuskin voi olla velvollisuutta tehdä työtä, jollei työnantaja osoita hänelle paikkaa, jossa työn voi hyvin tehdä. Etätyöhön voinee määrätä, mutta tuskin työhön kotona tai muuhun omakustanteiseen paikkaan. (Olen kuullut sanottavan, että etätyöllä olisi myönteinen vaikutus energiankulutukseen. En ole nähnyt tällaiselle ajattelulle perusteita.)

(iv) Demokratisointi: strategian ylevä kirjaus on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.

(v) HY:n suhde yritysyhteistyöhön. Toimimme ikään kuin emme näkisi, että yliopiston ja yritysten yhteistyössä on kaksi perustavaa, näiden toimijoiden perustavasta luonteesta ja tarkoituksista johtuvaa haastetta. Ensinnäkin yritysten toiminnassa tiedon pitäminen salassa on lähtökohtaisesti etu ja oikeus. Yliopistossa tiedon ja keskustelun avoimuus on aina keskeistä. Toisekseen, yritys pyrkii rahalla mitattavaan menestykseen, yliopistolla ei ole tällaisia tavoitteita. Lähtökohtaisesti yliopisto ei siten voi pyrkiä hankkimaan, eikä voi ottaa vastaan, yksityistä rahoitusta tarkoituksiin, jotka rahoittaja on mukana määrittelemässä.

Lopuksi muutama idea strategiamme mukaisesta demokratian kehittämisestä:

  1. Annamme yliopistoyhteisölle aloiteoikeuden. Ts: viemme johtosääntöön määräyksen, jonka mukaan HY suorittaa neuvoa-antavan äänestyksen (“kansanäänestyksen”) aina jos (esim) 5 % opiskelija- tai henkilökunnan jäsenistä sitä esittävät. Neuvon ottaa vastaan toimivaltainen toimija ja epäselvässä tilanteessa hallitus.
  2. Teetämme tutkimuksen siitä miten valta HY:ssa toimii.
  3. Pyydämme yliopistoyhteisön jäseniltä konkreettisia ehdotuksia yliopiston demokratian vahvistamiseksi.
  4. Johtosääntöuudistuksen kautta puramme hierarkiaa ja hajautamme taloudellista ja toiminnan ohjauksen valtaa sekä kohennamme kollegion asemaa. Palautamme siksi laitosrakenteen ja/tai tuomme muulla tavoin yliopiston jäseniä nykyistä laajemmin yliopiston toiminnassa merkittäviksi vastuunkantajiksi ja vallankäyttäjiksi. Tiedekuntaneuvoston asemaa kohennamme ja vähennämme dekaanien valtaa.
  5. Muutamme hallinnon rekrytointikriteerejä siten, että varsinkin yliopistopoliittisesti merkityksellisissä tehtävissä keskeisenä pätevyyskriteerinä on sivistyspoliittinen näkemyksellisyys ja näytöt kyvystä edistää sivistysyliopiston arvojen mukaista toimintaa. Keskeisiin tehtäviin vaaditaan myös esimerkiksi dosentin arvo ja vähintään viiden vuoden kokemus akateemisesta tutkimustyöstä. Harkitsemme YPA-uudistuksen (hallinnon erottamisen omaksi siilokseen) peruuttamista.
  6. Muutamme vaalijohtosääntöä heti siten, että kollegiossa toteutuu tasakolmikanta ja HY:n hallituksen vaalit toteutetaan suhteellisena vaalina (ei enemmistövaalina). Yksinkertainen tapa on kirjata 19 § uusiksi seuraavasti: “Vaaleissa annettujen äänten laskeminen ja tuloksen vahvistaminen: Vaalit toimitetaan suhteellisena vaalina. Vaaleissa noudatetaan d’Hondtin menetelmää. Vaalilistan voi muodostaa myös yksittäinen henkilö. Jälkimmäinen vaatii myös että yksi sana muutetaan ehdokasasettelu-kohdassa 14 §: “Hallituksen jäsenten vaalissa listan ilmoittajina tulee olla vähintään kaksikymmentä vaalioikeutettua henkilöä, joiden tulee kuulua samaan vaalioikeutettujen ryhmään kuin ehdokas.”
  7. Paljon lisää hyviä ehdotuksia ja ajatuksia löytyy Johtosäännön uudistamista pohtineen ryhmän aineistosta: https://yliopisto2020.fi/johtosaantoehdotuksemme-perustelut/

Tärkein tiivistyy tässä: “Esitämme nykyisen johtosäännön valtasuhteisiin muutoksia yliopistoyhteisön eri ryhmien vaikutusvallan vahvistamiseksi. Erityisen tärkeää on yliopistokollegion valtaoikeuksien lisääminen vallan keskittämisen vaikutusten torjumiseksi. Toiseksi katsomme, että tiedekuntaneuvostojen ja yksiköiden asemaa tulee vahvistaa nykyisestään lisäämällä niille päätösasioita erityisesti henkilövalinnoissa. Kaikella tällä tavoitellaan demokratian vahvistamista yliopistossa.”

  1. Lisäksi yliopistolaki pitäisi tietenkin muuttaa, mm niin että yliopistoautonomiaan kuuluisi valta päättää siitä ottaako yliopisto hallitukseensa tai muihin päättäviin elimiin ulkopuolisia jäseniä vai ei.

LOPUKSI:

– Toivon, että näette tämän kirjeen ilmaisuna luottamuksesta ja yhteistyöhalusta. On selvää, että en oikein tiedä miten tekisin itseni näissä asioissa ymmärretyksi. Kaikki edellä kirjoittamani vaatisi keskustelua, josta minä muiden kanssa voisin toivon mukaan oppia uutta.

– Hallituskautemme loppuu vuoden lopussa. Silloin olemme tehneet minkä voimme ja uusi hallitus aloittaa työnsä. En panisi pahakseni jos syksyn kuluessa saisimme demokratisointiasiassa, ehkä parissa muussakin asiassa, jotain aikaan, tai jos loisimme keskustelun kautta entistä vahvemman pohjan tulevan hallituksen työlle.

Parhain terveisin,

Thomas