5.12.2017 |Jukka Kekkonen
Iso pyörä on pysäytettävä!
Jatkan Visa Heinosen erinomaisen kirjoituksen käynnistämää keskustelua niin sanotusta Iso pyörä -uudistuksesta. Nostan esille eräitä uudistuksen lähtökohtia ja sen vaikutuksia keskittyen käytännön kokemuksiin yhdellä oppialalla sekä myös avoimessa yliopistossa. On tärkeää pohtia mitä muutos tarkoittaa konkreettisesti eri puolilla yliopistoa. Toivon muiden jatkavan pohdintojani omista oppiaineistaan ja tiedekunnistaan käsin.
Ison pyörän ideologia lähtee yhtenäistämisen ajatuksesta, joka unohtaa tieteenalojen, tutkintojen ja koulutusohjelmien erilaisuuden. Moninaisuuden ja itsemääräämisen sijasta hankkeen johtotähdiksi nousevat standardointi ja yksityiskohteinen sääntely. Yliopistoa kehitetään ammattikorkeakoulujen tai peruskoulun yläasteen suuntaan.
Kaikkia koulutusohjelmia ajetaan kiivaasti samaan muotiin. Peruste on saatu konstruoimalla eräänlainen olkinukke, jolla on kaikki mahdolliset opetukseen liittyvät kielteiset piirteet. Erityisesti ajatuksena lienee ollut, että oppiaineet muodostavat liian eristettyjä kokonaisuuksia, siiloja (siilo-käsitteen kritiikkiä täällä).
Muutoksen yksi vaikutus on tasapäistäminen, josta eniten saattavat kärsiä juuri parhaiten toimivat koulutuspolut ja oppiaineet. Tässä vahvoista ja itsenäisistä oppiaineista tulee vihollisia. Ajatus on ristiriidassa sen kanssa, että oppiaineet ovat yliopistossamme paitsi tieteen ja tutkimuksen myös tieteidenvälisyyden kehtoja. Parhaat oppiaineet ovat aina etsineet tieteiden rajapintoja ja yhteistyömahdollisuuksia muiden oppiaineiden kanssa.
Nyt oppiaineiden asemaa ollaan romuttamassa ideologisin perustein. Dekaanien nimeämät – mielipiteiltään valikoidut professorit ja koulutussuunnittelijat – tulevat kertomaan oppiaineiden perustyötä tekeville opettajille miten, missä ja milloin pitää opettaa.
Eikä tässä kaikki. Uudistuksen kavahduttavimpia piirteitä on yhdenmukaistamiseen liittyvä pedagoginen totalitarismi; myös opetuksen pitää tapahtua saman kaavan tai mallin mukaan. Tämä on johtamassa paitsi opetuksen monimuotoiseen häviämiseen myös – ainakin omassa tiedekunnassani – myös avoimen yliopisto-opetuksen tosiasialliseen loppumiseen.
Näin siksi, että aikaisemman kaltainen oppiaineen opetus on nyt osa isompaa kokonaisuutta, jonka puitteissa ei sallita osasuorituksia ja jossa opetus pitää toteuttaa yhtenäistetyn pedagogisen mallin mukaan. Tämä ei yksinkertaisesti sovi avoimeen yliopistoon, jossa opiskelu ei ole päätoimista ja jossa myös massaluennoilla ja kirjatenteillä on muuta opetusta täydentävä sijansa.
Muutos on johtanut yhden pienen oppiaineen – oikeushistoria – tasolla siihen, että yli 400 vuotuista opintosuoritusta jää tekemättä, kun perinteinen tapa opettaa ei ole enää sallittua. Tässä on pakko mainita, että juuri oikeushistorian opetus on perinteisesti ollut poikkeuksellisen hyvätasoista. Se on tuottanut pienessä oppiaineessa paljon graduja ja poikkeuksellisen paljon väitöskirjoja.
Asian laajempi yhteys liittyy siiten, että avoimen väylä sulkeutuu ja koulutuksellinen tasa-arvo heikkenee, kun sadat nuoret eri puolilla Suomea jäävät ilman mahdollisuutta opiskella oikeushistoriaa. Olen viestinyt tästä tilanteesta koko vuoden yliopistomme ja avoimen yliopiston johdolle sekä myös opetus- ja kulttuuriministeriöön.
Saamani vastaukset ovat olleet jokseenkin masentavia. Minulle kerrotaan, että asia kuuluu yliopiston/tiedekunnan/koulutusohjelman johtoryhmän autonomiaan. On ironista, että tässä kohden nostetaan esille autonomia, jota muuten surutta kavennetaan tai johon ei lainkaan kiinnitetä huomiota.
Tiedämme julkisuudesta, että avoimen väylään liittyen on kenties odotettavissa suuria suunnitelmia 2020 lukua silmällä pitäen (pääsykoeuudistus). Ne eivät kuitenkaan ratkaise niitä ongelmia, joista opettajat ja opiskelijat nyt kärsivät.
Muutos on mahdollinen. Sue Scottiin raportin suosituksia seuraten yliopistomme uusi hallitus voisi nopealla aikataululla käynnistää arvioinnin Ison pyörän vaikutuksista. Hyvät yhteisölliset käytännöt tulisi säilyttää ja samalla tehdä nopeasti välttämättömät korjausliikkeet siellä missä niitä tarvitaan. Oma tuntumani on, että niitä tarvitaan vähän joka puolella.
Jukka Kekkonen
Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori
