4.4.2023 | Juri Mykkänen
Mistä yliopistojen strategiat on tehty?
Yliopistojen strategiat muistuttavat toisiaan. Se on täysin luonnollista, koska strategiat eivät synny yliopistojen omissa strategiaprosesseissa, vaan ne ovat heijastus globaalista yliopistopoliittisesta hallinnasta, jota Suomessa koordinoi Opetus- ja kulttuuriministeriö. Tästä on hyvä esimerkki Helsingin yliopiston strategia, joka laadittiin vuoden 2019 aikana. Pitkä ja käytännössä tuhansia ihmisiä koskettanut prosessi tuotti tulokseksi strategian, jonka keskeiset osat olivat valmiina jo kaksi vuotta aikaisemmin Opetus- ja kulttuuriministeriön Korkeakouluvisio 2030:ssa. Yliopistojen strategiat eivät erota yliopistoja toisistaan vaan pikemminkin ilmaisevat institutionaalista yksimielisyyttä. Silti ne eivät synny automaattisesti. Paradoksi on siinä, että ne vaativat osallistujia ja tahdon ilmaisuja, vaikka lopputuloksen voisi ennustaa etukäteen.
Alussa on joukko sanoja
Mitä yhteistä on jatkuvalla oppimisella, tieteen vaikuttavuudella, kaupallisella yhteistyöllä, yliopistoyhteisön hyvinvoinnilla, vastuullisuudella ja kestävällä kehityksellä, avoimella tieteellä, monitieteisyydellä, kansainvälisellä vetovoimalla ja digitaalisuudella? Ne ovat teemoja, jotka löytyvät melkein yhdenmukaisesti kaikkien Suomen yliopistojen strategioista. Yliopistot tavoittelevat lisää jatkuvaa oppimista, lisää tieteen vaikuttavuutta ja lisää kaupallista yhteistyötä yritysten ja yliopistojen välillä. Ne haluavat edistää kulttuurista diversiteettiä, parantaa työilmapiiriä ja henkilöstön työssä jaksamista, edistää kestävää kehitystä muuttamalla omia toimintatapojaan ja panostamalla kestävyystutkimukseen ja -koulutukseen. Ne haluavat lisätä julkaisujen ja aineistojen avointa saatavuutta, tukea tieteidenvälisyyttä, kasvattaa mainettaan kansainvälisesti houkuttelevina oppimis- ja tutkimusympäristöinä sekä ottaa käyttöön uusia digitaalisia menetelmiä ja sovelluksia sekä hallinnossa että opetuksessa.
Vaikka tavoitteet kuulostavat luontevilta yliopistojen tehtäviltä ja vaikka ne on esitetty yliopistojen omina tavoitteina, ne eivät ole syntyneet yliopistojen omaehtoisen ja autonomisen analyysin tuloksena. Ne nousevat globaalista tiedon ja talouden yhteen liittävästä kasvuideologiasta, jonka yksi tukijalka on Euroopan unioni ja sen erilaiset talouskasvun strategiat. Jo 2010, finanssikriisin seurauksena komissio laati ”älykästä, kestävää ja inklusiivista” talouskasvua edistävän ohjelman, jossa esiintyvät monet yliopistojen strategioissaan vaalivista tavoitteista, kuten jatkuva oppiminen, digitaalisuus, avoin tiede, tieteidenvälisyys, kestävyys ja yritysyhteistyö (European Commission 2010). Nämä teemat puolestaan yhdistyvät sellaisissa käsitteissä kuin tietotalous ja tietoekosysteemi, joita Euroopan komission käyttämät asiantuntijat kehittivät 2000-luvun alussa avuksi globaalissa talouskilpailussa (esim. David & Metcalfe 2007). Lyhyesti sanottuna kyse on eurooppalaisesta politiikkakoordinaatiosta, jonka seurauksena yliopistojen toiminta yhdenmukaistuu (ks. Chou & Gornitzka 2014).
Olisi silti väärin puhua täydellisestä yhdenmukaisuudesta. Yliopistojen strategioissa on vaihtelevasti monia yksittäisiä osia, kuten luovuus, kriittisyys, sivistys tai laaja-alaisuus, jotka eivät ole mukana yllä olevassa listassa. Eivätkä kaikki yliopistot ole ottaneet jokaista edellä mainituista yhdeksästä teemasta strategiaansa. Jatkuva oppiminen on ainoa, joka esiintyy jokaisessa strategiassa (taulukko 1).[1] Kaikki yhdeksän teemaa esiintyvät Helsingin ohella Turun, Jyväskylän ja Vaasan yliopistoissa. Kahdeksan teemaa löytyy Tampereen yliopistosta, Åbo Akademista ja Aallosta. Vähiten näitä teemoja on Lappeenrannan ja Lapin yliopistojen strategioissa (molemmissa neljä). Muut ovat siltä väliltä. Lähes samat yhdeksän teemaa löytyvät myös esimerkiksi joidenkin Helsingin yliopiston strategisten kumppaniyliopistojen, kuten Edinburghin ja KU Leuvenin, strategioista.
Eurooppalaisia yliopistoja edustava etujärjestö European University Association (EUA) julkaisi laajaan asiantuntijakuulemiseen perustuvan strategiapaperin Universities without Walls: A Vision for 2030 vuonna 2021 (EUA 2021). Siinä asiantuntijat – mm. 33 yliopiston rehtoraatit – esittivät näkemyksensä eurooppalaisten yliopistojen tulevaisuuden suuntaviivoiksi, toisin sanoen niistä painopisteistä, joita yliopistojen olisi sisällytettävä omiin strategioihinsa. Jälleen kerran: kaikki yhdeksän teemaa löytyvät eri muodoissaan tästä linjapaperista.
| Jatkuva oppiminen | Tieteen vaikuttavuus | Yhteisön hyvin-vointi | Vastuullisuus ja kestävä kehitys | Kaupal-linen yhteistyö | Avoin tiede | Moni-tieteisyys | Kansain-välinen vetovoima | Digitaali-suus | Yht. | |
| HY | X | X | X | X | X | X | X | X | X | 9 |
| TY | X | X | X | X | X | X | X | X | X | 9 |
| JY | X | X | X | X | X | X | X | X | X | 9 |
| VY | X | X | X | X | X | X | X | X | X | 9 |
| Tuni | X | X | X | X | X | X | X | X | 8 | |
| Åbo | X | X | X | X | X | X | X | X | 8 | |
| Aalto | X | X | X | X | X | X | X | X | 8 | |
| OY | X | X | X | X | X | X | 6 | |||
| Taideyliopisto | X | X | X | X | X | X | 6 | |||
| UEF | X | X | X | X | X | 5 | ||||
| LUT | X | X | X | X | 4 | |||||
| LY | X | X | X | X | 4 | |||||
| Yht. | 12 | 11 | 11 | 11 | 10 | 8 | 8 | 7 | 7 |
Taulukko 1. Globaalien yliopistopoliittisten teemojen näkyvyys suomalaisten yliopistojen strategioissa.
Suomalaisten yliopistojen voimassa olevat strategiat edeltävät EUA:n julkaisua. Niiden perusideat ja teemat työstettiin jo 2016–17. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry julkaisi yliopistojen tulevaisuutta käsittelevän visiodokumentin vuonna 2016 (Unifi 2016). Osin yliopistoille tehtyyn kyselyyn perustuvassa kannanotossa esiintyy seitsemän teemaa yhdeksästä. Jostakin syystä kestävä kehitys ja digitaalisuus eivät olleet sinänsä lyhyessä dokumentissa mukana, vaikka YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma julkaistiin 2015 (YK 2015) ja digitaalisuus oli Juha Sipilän 2015 aloittaneen hallituksen ohjelmassa näkyvästi esillä (VNK 2015). Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) aloitti yliopistosektorin tulevaisuustyön 2017. Työn tuloksena julkaistiin syksyllä 2017 korkeakoulutuksen visio vuoteen 2030 (OKM 2017) ja sen toteuttamista tarkentava tiekartta tammikuussa 2019 (OKM 2019a). Tiekartasta löytyvät kaikki yhdeksän tuttua teemaa. Tiekartan laadinnan työryhmiin osallistui suuri joukko ministeriön virkamiehiä, koulutusalan etujärjestöjen edustajia sekä yliopistojen johtoa (OKM 2019b). Osa tässä työssä esille nostetuista teemoista kirjattiin hallitusohjelmaan kesäkuussa 2019 (VNK 2019).
Helsingin yliopiston strategia: mistä ei puhuta
Valtaosa yliopistojen voimassa olevista strategioista valmisteltiin vuoden 2019 aikana – siis visiotiekartan valmistumisen jälkeen. Helsingin yliopisto toimii tässä esimerkkinä, josta voi varovaisesti tehdä koko suomalaista yliopistokenttää koskevia yleistyksiä. Ajalle tyypilliseen tapaan strategian valmistelu tehtiin hajautetusti ja osallistavasti. Ensimmäisessä vaiheessa yliopistoyhteisöltä kerättiin mahdollisimman laajasti näkemyksiä strategiaan sisällytettävistä teemoista. Tarkoitus oli laatia yliopistoyhteisön avulla strategian valmistelun avuksi ns. ympäristöanalyysi, mutta järjestelmään kirjatut palautteet olivat oikeastaan kaikki ehdotuksia toimenpiteiksi. Näitä saatiin kaikkiaan 428 kappaletta. Kyselystä vastuussa ollut strategiatiimi tiivisti ehdotukset huhtikuussa 2019 kuuden otsikon alle. Nelisivuisesta dokumentista voidaan paikantaa kaikki muut teemat paitsi avoin tiede (Helsingin yliopisto 2019a). Kesken strategian valmistelun OKM pyysi yliopistoilta toukokuussa, että ne ilmoittaisivat ministeriölle elokuuhun mennessä ”tahtotilansa” strategisten painopisteiden osalta. Mitä ilmeisimmin pyynnön taustalla oli ministeriön tarve valmistella myöhemmin syksyllä allekirjoitettavia yliopistojen tulossopimuksia. Helsingissä yliopiston johto oudoksui kiirettä, mutta laati ministeriölle lyhyen vastauksen, jossa mainittiin kaikki yhdeksän ministeriön tiekartassakin esiintynyttä teemaa (Helsingin yliopisto 2019b). Helsingin yliopiston vararehtoreiden johtamat toimikunnat raportoivat omista painopisteistään lokakuussa 2019. Toimikuntien raporteista voidaan tunnistaa kahdeksan teemaa yhdeksästä (puuttuva kansainvälinen vetovoimakin voidaan tulkita esiintyvän raporteissa) (Helsingin yliopisto 2019c).
Koko strategiaprosessin läpikäyminen ei ole tässä mahdollista; siihen osallistuneita toimielimiä ja erilaisia kuulemisia, seminaareja ja keskustelutilaisuuksia oli vuoden 2019 mittaan hyvin runsaasti ennen kuin yliopiston hallitus (sekin monivaiheisen prosessin jälkeen) päätti strategiasta alkuvuodesta 2020. Kaikesta monivaiheisuudesta ja osallistujien monipuolisuudesta huolimatta on kiinnostavaa, että strategian keskeiset sisällöt noudattavat pitkälle OKM:n koordinoiman visiotyön tuloksia, joiden sisältö oli muotoutunut jo vuoden 2017 aikana.
Ylimääräytynyt strategia
Olisiko edellä sanotun perusteella tehtävä se johtopäätös, että ministeriö on vahvasti vaikuttanut siihen, minkälaisiksi yliopistojen strategiat muodostuivat? Tällainen johtopäätös ei tekisi täyttä oikeutta sille, miten yliopistojen strategiat syntyvät. Toki ministeriöllä on ollut vähintäänkin ohjaava rooli siinä, että se on koonnut yliopistojen tulevaisuustyötä varten laajan joukon asiantuntijoita (myös yliopistoista) ja ohjeistanut ja kehystänyt tätä työtä. Kyse on agendanmäärittelyvallasta, siis siitä, mistä on legitiimiä puhua. Toisaalta on hyvä muistaa, että yliopistoilla on ollut omat strategiaprosessinsa, joiden tuloksena yliopistojen strategiat eivät ole täysin toistensa kopioita. Niissä on paljon samoja elementtejä mutta myös sellaista, mitä ei voi jäljittää ministeriön työhön.
En siis halua väittää, että strategisen yhdenmukaisuuden taustalla olisi ministeriön virkakunnan pyrkimys tiukentaa ohjausotetta yliopistoista myös toiminnan substanssin näkökulmasta. Jossain määrin ohjauksen kiristyminen on tosiasia, esimerkiksi hallitusohjelmien kirjausten tai rahoitusmallin kautta, mutta ministeriö on vain yksi osatekijä. Olisi varmasti mahdollista jäljittää tässä mainittuja yhdeksää strategista teemaa kauemmaksi lähihistoriassa, mutta ehkä edellä sanottu riittää jo tuomaan esille yliopistojen strategioiden laadintaan liittyvän erityispiirteen: strategiset teemat ovat ”ylimääräytyneitä”. Ne ovat ikään kuin kaikkialla läsnä olevia aiheita, joiden täsmällisen alkuperän osoittaminen on hyvin vaikeaa. Ne ovat myös globaaleja, liikkuvat ylikansallisissa asiantuntijoiden verkostoissa ja organisaatioissa ja ilmaantuvat itsestäänselvän tärkeinä kohtina yliopistojen ja valtion tiedehallinnon strategisiin suunnitelmiin.[2]
Nämä ideat eivät synny ministeriössä, vaikka ministeriö on ollut avainasemassa luomassa olosuhteet, jotka mahdollistavat niiden systemaattisen koonnin ja laajan hyväksynnän. Tämän tuloksena yliopistojen strategiat konvergoituvat ja etääntyvät ainakin tavanomaisesta strategian käsitteestä, jonka keskeisiä piirteitä ovat erottautuminen ja kilpailuedun saavuttaminen (De Kluyver & Pearce 2003). Temaattisesti samankaltaisina yliopistojen strategiat toimivat organisaatiotasolla juuri päinvastoin, ja kilpailuetu tulee ymmärrettäväksi pikemminkin globaalien talousblokkien välisenä kilpailuna. Tähän taas on syynä se, että strategioita laaditaan olosuhteissa, joita on pohjustettu laaja-alaisen ja kansainvälisesti verkottuneen valmisteluorganisaation avulla. Näin saavutetaan strategia-asiantuntijoiden usein tavoittelema ”yhteinen tulkinta” ja ”jaettu tilannekuva”. Koulutuspolitiikan keskeisistä kysymyksistä – ei aina vastauksista – syntyy sosiaalisesti rakentunut konsensus.
Ylimääräytyneiden teemojen kriittinen analyysi tai niistä irtaantuminen on vaikeaa, koska niiden takana on valtavasti intellektuaalista pääomaa ja työtä, joka sitoo yhteen suuren määrän ihmisiä, joilla puolestaan saattaa olla intressi pysyä sitoutuneina näiden teemojen sisältämään analyysiin ja niistä johdettuihin konkreettisiin toimenpiteisiin – tai ylipäänsä ylläpitää ajatusta, että yliopistojen on laadittava strategia johtamisen välineeksi.[3] Kun strategiaa kerran ryhdytään laatimaan, monella taholla herää halu vaikuttaa sen sisältöön. Kytkeytymällä koulutuskeskustelua dominoivien ideoiden verkostoon halukkaat kommentaattorit saavat käyttöönsä juuri ne käsitteet, joilla voi lunastaa oikeuden tulla kuulluksi.
Strategia on episteeminen pelastuskertomus
Etäisyyden ottaminen ylimääräytyneistä teemoista on vaikeaa myös siksi, että niiden motivointi noudattaa tehokasta kertomusrakennetta, joka lisää uskoa strategisten teemojen oikeellisuuteen. Kertomuksessa on motiivitekijänä usein kiihtyväksi ja ennennäkemättömäksi kuvailtu muutos. Muutos pitää sisällään vaaran elementin, joka puolestaan kytketään strategiseen toimintaan vaaran välttämiseksi ja siirtymiseksi uuteen, parempaan aikaan. Tämä edellyttää tosiasioiden tunnustamista ja tehottoman, jäykän ja pysähtyneen hylkäämistä uuden ja paremman tieltä. Strategia on siis ehdollinen episteeminen pelastuskertomus, jossa kertomuksen tueksi tarjotulla evidenssillä on pelotevaikutus: jos strategiaa ei toteuteta, suuntaa ei saada käännettyä.
Ehdolliset pelastuskertomukset ovat erilaisia, toisissa pelote on lievempi, toisissa taas seuraukset voivat vaikuttaa rajummilta. Yliopistostrategioiden teemoista jatkuva oppiminen kuvastaa hyvin jälkimmäistä kertomustyyppiä. Sen motivoiva voima syntyy useasta lähteestä. Vanhastaan on puhuttu elinikäisen oppimisen merkityksestä kansakunnan kilpailukyvyn ja osaavan työvoiman kannalta. Unifin visiopaperissa vuodelta 2016 asiasta puhuttiin vielä elinikäinen oppimisen käsitteellä: sen ”merkitys yliopistojen koulutustehtävässä kasvaa” (Unifi 2016). Samaan päätyy OKM:n ja Helsingin yliopiston välinen tulossopimus vuodelta 2016 (OKM 2016). Koulutuspoliittisessa keskustelussa on jo vuosia puitu teknologisen muutoksen aiheuttamaa disruptiota eli vanhojen ammattien ja työnkuvien katoamista ja nopean muutoksen edellyttämää uutta ja usein koko työuran kattavaa koulutustarvetta. Tähän on johdonmukaisesti tarjottu ratkaisuksi mm. lisääntyvää avoimen yliopiston opetusta, joustavia moduuleja ja tilauskoulutusta. Samalla jatkuva oppiminen on kytketty tasa-arvoajatuksiin ja koulutuksen saavutettavuuteen, jolloin se on saanut tukea vastuullisuusteemasta.
Yliopistoja kannustetaan jatkuvan oppimisen tarjontaan myös rahoitusmallilla, joka suunniteltiin osana korkeakouluvision tiekarttaa vuoden 2018 aikana. Tämän seurauksena Helsingin yliopistossa ryhdyttiin valmistelemaan Avoimen yliopiston integroimista tiedekuntiin, joka toteutui syksyllä 2022 siinä toivossa, että tiedekunnat avaisivat tutkinto-opetuksen kursseja avoimen puolen opiskelijoille. Sitä kautta yliopisto toivoo maksimoivansa rahoitusmallissa jatkuvan oppimisen osion, jonka merkitys on kasvanut nykyisessä mallissa. Strategian pelastuskertomukseen rahoitus lisää uuden vaaran elementin, koska yliopistot kilpailevat samasta rahapotista. Paikalleen ei voi jäädä odottamaan.
Neljäs kertomuksen motivoiva lähde löytyy myös Unifin visiosta: ”Korkeakoulutuksen piirissä on nykyistä suurempi osuus väestöstä” (Unifi 2016). Jo seuraavana vuonna OECD:n tilastojulkaisu vauhditti OKM:n koordinoimaa korkeakoulutuksen visiotyötä kohti Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa olevaa tavoitetta nostaa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus 50 prosenttiin 25–34 -vuotiaiden ikäluokasta. Vielä 2017, jolloin OECD:n Education at a Glance -raportin kansainväliset vertailuhavainnot Suomen koulutustason suhteellisesta laskusta tulivat ensi kertaa julki, OKM:n näkemykset eivät lähteneet yksioikoisesti siitä, että yliopistojen olisi lisättävä aloituspaikkoja. Tavoite voitaisiin saavuttaa jo sillä, että aloitetut tutkinnot saataisiin valmiiksi (Iltalehti 12.9.2017). Kun korkeakouluvisio 2030:n tiekarttatyö eteni vuoden 2018 aikana, tavoitteeksi vakiintui edellä mainittu 50 % ja keinovalikoimaan tulivat uudet aloituspaikat. Molemmat tavoitteet kirjattiin Rinteen hallituksen ohjelmaan kesäkuussa 2019. Sittemmin OKM on myöntänyt yliopistoille määräaikaista rahoitusta uusia aloituspaikkoja varten 126 miljoonaa euroa (OKM 2020).
Strategia ja opportunismi
Strategioiden yhdenmukaisuuden ohella merkittävää on, että periaatteessa strategisista asioista voidaan päättää strategian ulkopuolella. Poliittisesti ohjattu uusien aloituspaikkojen avaaminen ei näy Helsingin yliopiston strategiassa. Sen sijaan siinä puhutaan tutkintojen valmistumisesta määräajassa, mikä on perinteisesti ollut yliopistojen keskeisiä tavoitteita (Helsingin yliopisto 2020). Yritystä tähän suuntaan kuitenkin oli. Tutkintotavoitteiden nostaminen oli yhtenä ehdotuksena esillä yliopiston keväällä 2019 keräämässä strategiapalautteessa, jota opetuksen osalta käsiteltiin yliopiston opintoasianneuvostossa. Kyseisen ehdotuksen teki neuvoston jäsen, ja ehdotuksen teksti oli suora kopio Visio 2030:n tiekartasta (Helsingin yliopisto 2019d). Mainittakoon vielä, että ehdotuksen tekijä osallistui OKM:n visiotyöskentelyyn.
Kun Helsingin yliopisto tarkistaa strategiaansa kuluvan vuoden aikana, palautetta on jälleen kerätty yliopistoyhteisöltä. Palautteen antamisen ohjeistuksessa korostettiin ympäristössä tapahtuneita muutoksia ja tarvetta vastata niihin. Yhtenä ohjeistuksen kohtana mainittiin yliopiston tehtävä vastata ”tunnistettuun osaamisvajeeseen ja koulutustason heikkenemiseen” (Flamma 2023). Marraskuussa 2022 Helsingin yliopisto julkisti hallitusohjelmatavoitteensa tulevalle hallitukselle ja tarttui aloituspaikkojen lisäämiseen: ”Hallituksen tulee puuttua osaajapulaan ja nostaa osaamisen tasoa. Koulutuksen laatu ei saa heiketä opiskelijamäärien lisääntyessä. Jotta oikeasti saamme lisää aloituspaikkoja oikeille aloille, tarvitaan vuoteen 2035 ulottuva rahoitussuunnitelma. Aloituspaikkoja ja tutkintotavoitteita pitää kasvattaa erityisesti Uudellamaalla” (Flamma 2022). Tämä tavoite on pienin muutoksin sama kuin OKM:n ja Helsingin yliopiston väliseen tulossopimukseen syksyllä 2020 kirjattu tavoite, johon ministeriö kohdentaa rahoitusmallin mukaista strategista rahoitusta: “Korkeakoulut ja opetus- ja kulttuuriministeriö sitoutuvat korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 toimeenpanoon” (OKM 2020).
Voimme siis nähdä konkreettisesti, miten yliopisto reagoi opportunistisesti korkeakouluhallinnossa tapahtuviin muutoksiin, joiden aikaansaamisessa se on itse ollut osallisena. OKM:n koordinoimassa visiotyössä vuonna 2017 esitetty suunnitelma tutkintotavoitteiden nostamisesta ei ollut Helsingin yliopiston alkuperäisessä strategiassa toisin kuin siihen poliittisesti kytketty jatkuva oppiminen, mutta on ilmeistä, että strategian tarkistuksen yhteydessä se sinne siirtyy 2023. Tätä tukee se, että yliopisto on tulossopimuksessa sitoutunut korkeakouluvisio 2030:n toteuttamiseen. Sopimuksen kirjaus on tehty, vaikka ministeriössäkin pitäisi olla paljon tietoa siitä, että kansainvälinen tutkintojen vertailtavuus on heikkoa ja että keskeisin pullonkaula kokonaiskoulutustason nostamisessa on opiskelijoiden läpivirtaus, ei niinkään aloituspaikkojen niukkuus.
Lopuksi
Edellä sanotusta voidaan tehdä joitakin yleisiä johtopäätöksiä yliopistopolitiikasta ja yliopistojen strategiaprosesseista. Ensinnäkin vaikuttaa siltä, että strategian perustaksi tarkoitettu ympäristön analyysi on pitkälti korvattu valmiiksi muotoilluilla tavoitteilla. Näin tehtävä esitettiin Helsingin yliopistossa alkuvuodesta 2019: ”Mitkä asiat toimintaympäristössämme ja yliopistomme sisällä vaikuttavat tulevaisuuteemme aina vuoteen 2030 asti? Kerro se 22.2. mennessä kaikille avoimessa kyselyssä” (Flamma 2019). Vaikka strategiaprosessin julkilausuttu tarkoitus oli tarjota yliopiston johdolle laaja-alainen analyyttinen aineisto niistä yhteiskunnallisista tekijöistä ja muutoksista, jotka antaisivat aihetta vastata niihin strategisesti, alusta saakka aineisto kallistui tavoitteiden ja toimenpiteiden suuntaan. Oikeastaan koko yliopistoyhteisö hyppäsi analyysin yli ja siirtyi suoraan päämääriin ja jopa toimeenpanoon. Tämä saattoi johtua ennen kaikkea siitä, että tilanneanalyysi oli jo valmiiksi olemassa ylimääräytyneenä globaalina yliopistojen ja sitä kautta kansallisvaltioiden – tai Euroopan unionin – kilpailukykykamppailuna. Näiden päämäärien alkuperän tunnistaminen on vaikeaa, koska ne ovat osa globaalia yliopistopoliittista keskustelua, joka on suodattunut suomalaiselle yliopistokentälle useita eri reittejä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on keskeisessä koordinaattorin roolissa. Tämän seurauksena yliopistojen itsenäinen ja omaehtoinen analyysi on jäänyt tekemättä siitä huolimatta, että strategioiden laadintaan käytetään valtava määrä työtunteja.
Olisi väärin sanoa, että analyysiä ei olisi olemassa. Esimerkkinä käyttämäni koulutustason nostaminen ja jatkuva oppiminen kertovat, että analyysejä tehdään, mutta tärkeämpää tässä yhteydessä on huomata, miten kertynyttä evidenssiä tulkitaan. Koska evidenssi esitetään strategisessa kontekstissa, sen tulkinta asettuu strategisen pelastuskertomuksen yhteyteen. Tästä taas seuraa, että tulkinta muuttuu sellaiseksi, että se sopii strategiseen narratiiviin muutoksen kiireellisyydestä ja välttämättömyydestä. Etsitään evidenssistä se osa, joka sopii strategiseen kertomukseen. Evidenssi saa näin emotionaalisen tulkinnan ja todellisuus ylevöitetään kamppailuksi muutosvoimien kesyttämiseksi. Kun tämä yhdistyy strategisten teemojen ylimääräytyneisyyteen, tuloksena on – Pierre Bourdieun termiä vapaasti lainatakseni – sosiaalisen todellisuuden ”ontologinen glorifikaatio” (Bourdieu 1987, 846), joka määrittää yliopistopolitiikan kentällä käytävän keskustelun ehtoja.[4]
Käytännössä sosiaalisen todellisuuden ontologinen glorifikaatio tarkoittaa sitä, että yliopistojen strategioiden taustalla on institutionaalisesti tuotettu konsensus todellisuuden niistä osista, jotka määrittävät yliopistojen toiminnan suuntautumista. Tässä tunnistetut yhdeksän strategista teemaa ovat yliopistojen todellisuuden etuoikeutettuja kuvauksia. Olen tässä kirjoituksessa yrittänyt avata näin määritellyn ortodoksian taakse kätkeytyvää todellisuutta, josta strategiapuheessa vaietaan.
Lähteet
Bourdieu, Pierre. 1987. The Force of Law: Toward a Sociology of the Juridical Field. Hastings Law Journal 38:5, 814–853.
Chou, Meng-Hsuan & Gornitzka Åse (eds.). 2014. Building the Knowledge Economy in Europe: New Constellations in European Research and Higher Education Governance. Cheltenham: Edward Elgar.
David, Paul A. & Metcalfe, Stan. 2007. Universities must contribute to enhancing Europe’s innovative performance. Knowledge Economists’ Policy Brief no. 2. Brussels: European Commission DG-Research.
De Kluyver, Cornelis A. & Pearce, John A. II. 2003. Strategy: A view from the top. Upper Saddle River, NJ: Prentice Hall.
EUA 2021. Universities without walls: A vision for 2030. Brussels: European University Association. https://eua.eu/downloads/publications/universities%20without%20walls%20%20a%20vision%20for%202030.pdf
European Commission. 2010. Europe 2020: A strategy for smart, sustainable and inclusive growth. Communication from the Commission. Brussels: Europen Commission. https://ec.europa.eu/eu2020/pdf/COMPLET%20EN%20BARROSO%20%20%20007%20-%20Europe%202020%20-%20EN%20version.pdf
Flamma 2019. Rakennetaan yliopiston tulevaisuus yhdessä – osallistu strategian valmisteluun nyt! Uutinen Helsingin yliopiston intranetissä 6.2.2019. https://flamma.helsinki.fi/fi/group/ajankohtaista/uutinen/-/uutinen/building-the-future-of-the-university-together–participate-in-strategic-preparation-now/1117326
Flamma 2022. Helsingin yliopiston hallitusohjelmatavoitteet julkaistu. Uutinen Helsingin yliopiston intranetissä 8.11.2022. https://flamma.helsinki.fi/fi/group/ajankohtaista/uutinen/-/uutinen/government-programme-objectives-of-the-university-of-helsinki-published/29648203
Flamma 2023. Yliopiston hallitus kutsuu koko yliopistoyhteisön mukaan strategian päivitykseen – osallistu kommentointiin 1.3. mennessä. Uutinen Helsingin yliopiston intranetissä 25.1.2023. https://flamma.helsinki.fi/fi/group/ajankohtaista/uutinen/-/uutinen/yliopiston-hallitus-kutsuu-koko-yliopistoyhteison-mukaan-strategian-paivitykseen–osallistu-kommentointiin-13-mennessa/30946334
Helsingin yliopisto. 2019a. Yliopistoyhteisön toimintaympäristöä koskevan strategiakyselyn analyysin keskeiset kysymykset ja niiden perusteet.
Helsingin yliopisto. 2019b. Helsingin yliopiston operatiivisen johdon tiivistys tahtotilasta. Muistio 16.8.2019.
Helsingin yliopisto. 2019c. Toimikuntien ehdotukset strategian valinnoiksi. Muistio 18.10.2019.
Helsingin yliopisto. 2019d. Opetukseen, oppimiseen ja opiskeluun liittyvät ideat ja ideoiden kuvaukset. Opintoasiainneuvoston muistio 21.3.2019.
Helsingin yliopisto. 2020. Helsingin yliopiston strategia 2021–2030. https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2022-02/hy2030_strategia_fi_low_.pdf
Iltalehti 12.9.2017. Suomi ei pärjää korkeakoulutettujen määrässä – opiskelijat eivät valmistu. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201709122200388750
Korvela, Paul-Erik. 2013. Meloton sopusointu: yliopisto, Clausewitz, ja strategian politiikka. Teoksessa Pertti Ahonen, Paul-Erik Korvela & Kari Palonen (toim.), Uusi yliopisto: yritys, puolue vai oppineiden tasavalta? Kohti muuttuvien toimintatilanteiden poliittista luentaa. Jyväskylä: SoPhi.
LERU 2019. Universities and the future of Europe. LERU paper for the EU institutions
September 2019. KU Leuven: LERU Office.
OKM 2016. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin yliopiston välinen sopimus vuosille 2017–2020. https://okm.fi/documents/1410845/3992561/Helsingin+yliopisto+sopimus+2017-2020.pdf/5b9aa3d6-9e77-4626-87cf-2e02addb306d/Helsingin+yliopisto+sopimus+2017-2020.pdf?version=1.1&t=1486981969000
OKM 2017. Ehdotus Suomelle: Suomi 100+. https://okm.fi/documents/1410845/5554144/Ehdotus+Suomelle.png/33a53cac-f9a1-45a4-9d6c-75ad81169fe4?t=1532703240000
OKM 2019a. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle: vision tiekartta. https://okm.fi/documents/1410845/12021888/Korkeakoulutus+ja+tutkimus+2030-luvulle+VISION+TIEKARTTA_V2.pdf
OKM 2019b. Visio 2030: työryhmien raportit. https://okm.fi/documents/1410845/12021888/Visiotyo%CC%88ryhmien+yhteinen+taustaraportti_v2.pdf/d69fc279-d6a9-626d-deac-712662738972/Visiotyo%CC%88ryhmien+yhteinen+taustaraportti_v2.pdf?t=1548923472000
OKM 2020. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin yliopiston välinen sopimus vuosille 2021–2024. https://okm.fi/documents/1410845/3992561/Helsingin+yliopisto+sopimus+2021-2024.pdf/0037ce7d-08bf-3e5b-f09e-2ea14760ba35/Helsingin+yliopisto+sopimus+2021-2024.pdf?version=1.1&t=1611840757037
Unifi 2016. Yliopisto 2025: Yhdessä, avoimesti, uudistaen. Suomen yliopistojen yhteinen vuoteen 2025 ulottuva visio. Suomen yliopistot ry. https://www.unifi.fi/wp-content/uploads/2019/04/Unifi_esite_A4_4sivua_7.12.2016_fin.pdf
United Nations. 2015. Transforming our world: The 2030 agenda for sustainable development. United Nations Resolution A/RES/70/1. https://sustainabledevelopment.un.org/content/documents/21252030%20Agenda%20for%20Sustainable%20Development%20web.pdf
VNK 2015. Ratkaisujen Suomi: Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163399/VNK_2015_10.pdf?sequence=1&isAllowed=y
VNK 2019. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019: Osallistava ja osaava Suomi
– sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161662/Osallistava_ja_osaava_Suomi_2019_WEB.pdf
Viitteet
[1] Hanken ei ole mukana tässä tarkastelussa, koska strategia on saatavissa vain intranetissä.
[2] Helsingin yliopiston kontekstissa tärkeä viiteryhmä on vuonna 2002 perustettu eurooppalaisten tutkimusyliopistojen järjestö LERU. Esimerkiksi vuoden 2019 aikana LERUn ohjelmallisissa teksteissä on käsitelty mm. yliopistojen roolia kestävyyden edistämisessä, yliopistoyhteisöjen inklusiivisuutta ja moniarvoisuutta, yliopistojen, innovaatioiden ja talouskasvun suhdetta, yritysyhteistyötä, koulutustason nostamista ja jatkuvaa oppimista, tietoperustaista päätöksentekoa, avointa tiedettä, tieteidenvälisyyttä ja digitalisaatiota (esim. LERU 2019).
[3] Strategiasta truismina, ks. Korvela 2013, 92–94.
[4] Bourdieu käyttää ilmaisua analysoidessaan lain syntyä. Siinä yhteisön normaali toiminta muunnetaan ylevöittämisen ja universalisoimisen kautta laiksi, jolloin lain kattama todellisuuden osa muuttuu laadullisesti erilaiseksi. Yliopistojen strategian osalta prosessi ei ole samanlainen, vaan sitä voisi kuvata käänteisesti niin, että yliopistojen oma strategiaprosessi (glorifiointi) muuntaa jo muissa instituutioissa syntyneen todellisuuden osaksi omaa todellisuuttaan.
