21.6.2021 | Yliopistokäänne
Valtiotieteellisen tiedekunnan lausunto TOTORA työryhmän raporttiin
VUOTO 2: Helsingin yliopistossa puhutaan paljon avoimuuden merkityksestä ja avoimesta tieteestä, samaan aikaan kun hallinnosta on tullut salailevampaa ja läpinäkymättömämpää kuin koskaan. Siksi yliopistokäänne on päättänyt ryhtyä myös vuotosivustoksi, jota normaali lähdesuoja suojelee. Suomessa sananvapauslain 16 pykälässä todetaan: “Yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot. Julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on lisäksi oikeus olla ilmaisematta viestin laatijan henkilöllisyyttä.” Alla oleva teksti on valtiotieteellisen tiedekunnan yksilöity, analyyttinen ja selkeästi argumentoitu kannanotto koskien tohtorinkoulutuksen keskittämishanketta. Siinä osoitetaan, kuinka sisällöllisesti tyhjä ja mielivaltainen “TOTORA”-ehdotus on. Tällaisia lausuntoja on kerätty lukuisia ympäri yliopistoa, mutta niitä ei haluttaisi näyttää edes yliopiston hallituksen jäsenille, koska “ne on [muka] jo otettu huomioon”. Samaan aikaan rehtoraatti ja hallintojohto tekevät systemaattista painostustyötä pehmittääkseen tiedekuntia yksi kerrallaan hyväksymään hankkeen, jolle ei ole löydetty rationaalisesti kestäviä perusteluita.
TOTORA työryhmän raportista puuttuu selkeä esitys ratkaisemista vaativista ongelmista samoin
kuin kuvaus siitä, kuinka esitetyt muutokset auttaisivat niitä ratkaisemaan. Erityisesti esityksessä ei
ole pohdittu tehtyjen muutosten seurauksia tohtorinkoulutuksen käytännöille ja prosesseille. Tämä
tekee uudistuksen mahdollisten hyötyjen ja haittojen arvioinnista osin spekulatiivista, sillä luonnos ei
kuvaa millaisia konkreettisia muutoksia kokonaisuuteen sisältyy. Yksityiskohtaisempi kuvaus olisi
ehdottoman tärkeä sekä ehdotuksista päättämisen että niiden toteuttamisen kannalta.
Esitys 1: Tutkijakoulurakenteen ja tohtorikoulutuksen johtamisrakenteen yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen
Työryhmä esittää, että vuoden 2022 alusta alkaen yliopistossa on yksi tohtorikoulutuksen kokonaisuudesta vastaava tutkijakoulu, jolla on oma johtaja joka johtaa tutkijakoulun toimintaa. Tutkijakoulu asettaa tohtoriohjelmat ja toimii niiden vastuuyksikkönä. Tutkijakoulussa on tohtoriohjelmien ja tiedekuntien yhteistyöeliminä kaksi tohtorikoulutusjaosta.
Työryhmän mukaan tämä muutos yksinkertaistaa ja selkeyttää tutkijakoulurakennetta ja
tohtorinkoulutuksen johtamisrakennetta. Tämä väite on kyseenalainen. Jos nykytilannetta ja
ehdotusta vertaillaan tutkijakoulutettavien, väitöskirjan ohjaajien, tieteenalojen, tiedekuntien ja
tohtoriohjelmien näkökulmista, on rakenne vielä aikaisempaakin sekavampi. Tämä on ongelma, sillä
nämä ovat tohtorinkoulutuksen keskeiset toimijat. Ainoa esityksessä huomioitu näkökulma on
ylimmän johdon, eikä ole mitenkään selvää, että uusi rakenne olisi käytännössä yksinkertaisempi tai
selkeämpi. Koska uutta toimintarakennetta ei ole kuvailtu käytännön toiminnan ja eri toimijoiden
konkreettisen työnjaon näkökulmasta, päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää se, että yksinkertaisuuden
ja selkeyden arviointi on pääasiassa esteettistä.
Työryhmä esittää uudistuksen puolesta neljä perustelua, joista yksikään ei näytä tukeva sitä.
Perustelu 1: monitieteisten ja tieteidenvälisten hankkeiden lisääntyvä yhteys tohtorikoulutukseen hyötyy tieteenalakohtaisten tutkijakoulurajojen poistumisesta ja poikkitieteellistä tutkijankoulutusta paremmin tukevasta rakenteesta.
Tämä väite perustuu oletukselle, että neljän tutkijakoulun olemassaolo on ollut merkittävä este
monitieteiselle ja tieteidenväliselle yhteistyölle Ainakaan keskustakampuksen näkökulmasta tästä ei
ole merkkejä, näytöstä puhumattakaan. Uusi rakenne sisältää edelleen kaksi jaosta, joten oletetut
ongelmat eivät tule kokonaan poistumaan. Perustelun toinen oletus on, että uusi rakenne tukisi
jollakin tavoin paremmin poikkitieteellistä tutkijankoulutusta. Tämän oletuksen tueksi ei esitetä
mitään perusteita eikä uudessa rakenteessa ole mitään erityisen poikkitieteellistä — siinä ainoastaan
viedään tohtoriohjelmat entistä kauemmas tieteenaloista, tutkimusyksiköistä ja tiedekunnista. Koko
puhe monitieteisyydestä tuntuu täysin irrelevantilta, sillä esityksessä on kysymys vain tutkijakoulun
sisäisen organisaation uudelleenjärjestelyistä. Monitieteisen yhteistyön edistäminen on toki tärkeää,
mutta ei ole perusteita olettaa, että niiden toteuttaminen riippuisi tutkijakoulun organisaatiorakenteesta.
Perustelu 2: tohtoriohjelmien ja tiedekuntien roolit tohtorikoulutettavien ja heidän ohjaajiensa toimintaympäristönä selkeytyvät.
Tämä saattaa olla työryhmän tavoite, mutta on vaikea nähdä kuinka se voisi olla esitettyjen muutosten
seuraus. Esityksestä käy ilmi, että tohtoriohjelmien ja tiedekuntien roo li en suunnitellaan muuttu v an,
mutta yksityiskohdista ei sanota mitään. Koska uusi rakenne on monimutkaisempi, on syytä odottaa,
että roolit tulevat olemaan aikaisempaa epäselvempiä. On myös syytä pitää mielessä, että vaikka
ehdotuksessa kasvatetaan tohtori ohjelmien vastuita, ei siinä pohdita kykenevätkö tohtoriohjelmat
nykymuodossaan ja nykyisillä resursseilla an huolehtimaan uusista vastuistaan. Tohtoriohjelmien
toiminta perustuu täysin tieteenalojen, tiedekuntien ja tutkimusyksiköiden ohjaaja ja opetus ja
infrastruktuuri resursseille, ja tämä heijastuu nykyisin tohtoriohjelmien opetussuunnitelmi in ja
ohjelmi in Jos esimerkiksi opetussuunnitelmasta päätetään jatkossa tutkijakoulussa, miten
tiedekunnan vastuulla olevat opetus ja ohjausresurssit huomioidaan? Ei ole lainkaan selvää miksi
uudistuksessa halutaan edelleen etäännyttää tohtoriohjelmia tiedekunnista ja tieteenaloista. Jos
yhteyksissä on ongelmia, ne tuskin korjaantuvat perustamalla aivan uutta hallinnollista tasoa —
tohtorikoulutusjaokset — niitä parantamaan.
Perustelu 3: Yhden tutkijakoulun puitteissa on myös entistä paremmat edellytykset edistää
tohtoriohjelmien ja maisteriohjelmien monitieteistä yhteistyötä varhaisten urapolkujen
kehittämisessä.
Esityksestä ei käy ilmi kuinka yhteen tutkijakouluun siirtyminen edesauttaisi tätä tavoitetta.
Tohtoriohjelmien ja maisteriohjelmien yhteistyö tapahtuu käytännössä yksittäisten ohjelmien välillä,
joten tutkijakoulun sisäisellä rakenteella tuskin on suurta merkitystä. Jos tohtoriohjelmien ja
maisteriohjelmien yhteistyötä halutaan aidosti edistää, parasta olisi luopua rakenteesta joka erottaa
tohtorinkoulutuksen ja muut tutkinto ohjelmat täysin erillisiin hallinnollisiin rakenteisiin.
Tohtori ja maisteriohjelmien yhteistyössä on monia mahdollisuuksia. Olisi kuitenkin hyvä pitää
mielessä, että tutkijanuran valintaa ei tulisi tehdä liian aikaisessa vaiheessa. Maisterintutkielma on
opiskelijan ensimmäinen laajempi itsenäinen tutkimustehtävä. Vasta tutkielman valmistuttua
opiskelija pystyy mielekkäästi arvioimaan tutkimustyön henkilökohtaisesti mielekkyyttä. Ja
vastaavasti vasta valmistuneen tutkielman perusteella ohjaajaa kykenee arvioimaan opiskelijan
tutkijapotentiaalia.
Perustelu 4: Tohtorikoulutuksen palvelujen keskittäminen tehostaa asiantuntijaresur ssien
käyttöä.
Tämä on jälleen pikemminkin kaunis tavoite kuin uudistuksen seuraus. Mahdolliset tehostamishyödyt
riippuvat täysin yksityiskohdista, joita esityksessä ei kuvata. On selvää, että uudistus ei millään
tavalla tehosta tohtorinkoulutuksen keskei sen asiantuntijaresurssin, eli ohjaajien, toimintaa. Jos
muutoksen seurauksena tohtoriohjelmien tehtävät lisääntyvät, tulevat ne tarvitsemaan lisää
hallintoresursseja.
Lopuksi vielä yleisempi kommentti. Monet yliopistot tulevat toimeen ilman tutkijakoulua ja siksi
tutkijakoulutonta rakennetta tulisi pohtia myös yhtenä mahdollisuutena. Jos tohtoriohjelmat olisivat
tutkinto ohjelmia muiden ohjelmien rinnalla, yliopiston toimintarakenne yksinkertaistuisi
merkittävästi kaikkien keskeisten toimijoiden kannalta Opetuksen suunnittelu ja koulutusohjelmien
yhteistyö olisi helpompaa ja ulkopuolisen silmissä kummallinen rinnakkaisorganisaatio poistuisi.
Tämä johtaisi ehkä myös työryhmän viittaamaan asiantuntijaresurssien käytön tehostumiseen.
Samalla poistuisi myös yleisin Helsingin yliopiston tohtorikoulutusta koskeva kysymys: mihin
tutkijakoulua/kouluja oikeastaan tarvitaan? Tämä yliopistolaisten usein esittämä kysymys tulisi ottaa
vakavasti. Työryhmä otti ilmeisesti lähtökohdakseen ainakin yhden tutkijakoulun olem assaolon. Olisi
tarkoituksenmukaista tarkastella yliopiston toimintarakennetta laajemmin. Tohtorinkoulutusta voi
kehittää ja tukea, mahdollisesti jopa paremmin, ilman täysin erillistä organisaatiota.
Esitys 2: Tohtoriohjelmien roolin vahvistaminen tohtorikoulutuksen akateemisessa laadunvarmistuksessa
Työryhmä esittää, että tutkintovaatimuksia ml. väitöskirjan kriteerit ja esitarkastuksen käytänteitä yhtenäistetään niin, että kunkin tohtoriohjelman kaikkia tohtorikoulutettavia koskevat samat kriteerit ja käytännöt. Esitarkastuksen prosesseissa huomioidaan entistä enemmän myös kullekin tohtorikoulutettavalle nimettyjen seurantaryhmän ja vastuuhenkilön roolit tohtorikoulutuksen akateemisessa laadunvarmistuksessa. Väitöskirjan esitarkastusta valmisteleva työ pyritään siirtämään tiedekunnista tohtoriohjelmiin.
Työryhmän tavoite väitöskirjan kriteerien ja esitarkastuksen käytänteiden yhtenäistämisestä on hyvä.
Tämä tavoite voidaan kuitenkin saavuttaa tuhoamatta nykyisen järjestelmän toimintaperiaatteita. On
myös paikallaan pitää mielessä että tieteenalojen väliset erot julkaisukäytännöissä asettavat rajat
väitöskirjan kriteerien yhtenäistämiselle. Riippumatta siitä, mikä on tutkijakoulun rakenne, se ei
kykene sanelemaan kansainvälisen tiedeyhteisön käytäntöjä.
Esityksen motiivina on ilmeisesti tilanne, jossa kaksi samassa tohtoriohjelmassa opiskelevaa
saattavat olla erilaisessa asemassa, koska opiskelevat eri tiedekunnissa. Ensinnäkin, tämä
mahdollisesti hämmentävä tilanne ei koske kovin monia opiskelijoita. Toiseksi, uusi järjestelmä
tuottaa uuden ongelman: samalla tieteenalalla, jopa samassa tutkimusryhmässä, voi olla opiskelijoita,
joilla on erilaiset väitöskirjavaatimukset, koska he opiskelevat eri ohjelmissa. Tämä on nähdäksemme
suurempi ongelma, sillä tohtoriopiskelijoiden ja tutkijoiden ensisijainen viiteryhmä on tieteenala ja
tutkimusryhmä, ei tohtoriohjelma.
Esitettyyn muutokseen sisältyy useita ongelmia. Ensinnäkin, esitarkastuksen erottaminen arvostelusta
ja hyväksymisestä hajottaa vastuun vaarallisella tavalla: tiedekunnat vastaavat jälkimmäisestä, mutta
niillä ei ole mitään kontrollia väittelyluvan saamiseen. Tästä seuraa, että tiedekuntaneuvostoista tulee
hyväksymisen kannalta pelkkiä kumileimasimia, joiden maine kuitenkin kärsii tohtoriohjelmien
mahdollisesti tekemistä virheistä. Myös tutkielmien arvostelu tiedekuntaneuvostoissa vaikeutuu:
tutkielmia joudutaan arvioimaan useiden eri tohtoriohjelmien kriteereillä.
Ei ole selvää kuinka vastuun siirtäminen tohtoriohjelmille parantaisi esitarkastusprosessin
luotettavuutta ja pystyisivätkö nykymuotoiset tohtoriohjelmat huolehtimaan uusista vastuistaan.
Riskinä on että uudet tehtävät tekevät tohtoriohjelmien vastuutehtävät vähemmän houkutteleviksi.
Tämä saattaa puolestaan johtaa suurempaan kannustimien tarpeeseen mikä merkitsee
lisäkustannuksia (rahassa tai opetusresursseissa) tiedekunnille. Tarvittaisiin ehdottomasti
yksityiskohtaisempi kuvaus suunnitelluista muutoksista.
Suunnitelmassa mainitaan myös seurantaryhmän ja vastuuhenkilön roolit laadunvarmistuksessa,
mutta on epäselvää kuinka niiden roolit tulisivat muuttumaan. Onko ajatuksena, että
vastuuhenkilöstä tulee jonkinlainen ylimääräinen sisäinen esitarkastaja? Miten yliopiston
ulkopuoliset seurantaryhmän jäsenet ovat vastuussa väitöskirjan tasosta? Tullaanko heille
maksamaan tästä laajennetusta vastuusta? Koska yksityiskohtia ei ole esitetty, arviointi on
mahdotonta mutta yleisesti ottaen muutos ei vaikuta lupaavalta. On myös syytä pitää mielessä
nykyisiä käytäntöjä ja väitöskirjan kriteereitä voidaan yhtenäistää myös ilman, että olemassa olevia
vastuita radikaalisti muutetaan. Tässä työssä täytyy kuitenkin pitää mielessä, että tieteenalojen välillä
on merkittäviä eroja julkaisukäytännöissä, minkä seurauksena täysin yhtenäiset ja yksityiskohtaiset
yliopiston laajuiset ohjeet esimerkiksi artikkeliväitöskirjoille ovat mahdottomia.
