Yliopistonlehtorien uramallin kehittäminen: pieni askel eteenpäin?

22.8.2020 | Jukka Kekkonen

Yliopistonlehtorien uramallin kehittäminen: pieni askel eteenpäin?

Yliopistojen (tässä ajattelen ennen kaikkea omaa yliopistoani) tehtävärakenteessa on pitkään ollut suuri ongelma, joka on toistuvasti tullut esille muun työhyvinvointikyselyssä. Tämän epäkohdan voi tiivistää urapolun umpikujaksi. Kysymys on vakavasta oikeudenmukaisuuden ongelmasta, joka strategiansa mukaan houkuttelevaksi työpaiksi pyrkivän yliopiston tulisi ratkaista.

Tilanne on sellainen, että tutkimuksellisesti meritoituneet yliopistolehtorit ja kliiniset opettajat (joilla on usein myös dosentin pätevyys) eivät pääse etenemään urallaan professoreiksi, kun professuurien määrä on vähentynyt ja kun on luotu tenure track järjestelmä, johon ei voi päästä, jos väittelystä on kulunut enemmän kuin kuusi vuotta. Kilpailtavien tehtävien määrä on pudonnut selvästi ja nimenomaan yliopistolehtorit ovat tästä muutoksesta joutuneet kärsimään.

Viime vuosina on tehty useita aloitteita ja ehdotuksia tilanteen ratkaisemiseksi. Idea on ollut se, että tutkimuksessa meritoituneet yliopistolehtorit voisivat päästä tieteelliseen arviointiin, jonka tuloksen ollessa myönteinen (todettu ”kiistaton pätevyys”), heidät voitaisiin nimittää (kutsua) professoreiksi. Tämä idea olisi helposti toteutettavissa lisäämällä säännös tästä uudesta reitistä johtosääntöön.

Tämä yksinkertainen idea ei ole kuitenkaan miellyttänyt yliopistomme johtoa. Hallintojohtaja Esa Hämäläinen julkaisi kesäkuussa 2019 Helsingin yliopiston sivuilla laajan mielipidekirjoituksen, jonka sanoma oli se, että ehdotetun kaltaista uudistusta ei tarvita, koska rekrytointisysteemi toimii hänen mukaansa hyvin tällä hetkellä.

Kirjoituksen ajoitus herätti kriittisiä kysymyksiä, koska pian tämän jälkeen rehtori asetti uudistusta pohtimaan työryhmän vararehtori Tom Böhlingin johdolla. Tosin kokoonpanosta jo näki jokainen asiaa tunteva sen, että tuloksena tulee olemaan kaksi erilaista ratkaisumallia.

Lainvalmistelun historiaa tutkineena myös hyvin tiedän, että laajoja komiteoita ja muita valmisteluelimiä on joskus käytetty uudistusten hautausmaana. Kokoonpano on yksi ratkaisevista tekijöistä.

Työryhmässä johdon edustajat ja yliopistonlehtorit päätyivät pääasiassa erilaisiin lopputuloksiin. Johdon linja on hiukan yksinkertaistettuna se, että muutoksia kuvattuun pääasiaan ei tarvita. Sen sijaan tarjottiin vanhemman yliopistolehtorin tehtäväkategorian luomista ja kauniita korulauseita henkilöstöpolitiikan kehittämisestä.

Työryhmässä eriävä mielipide oli sen sijaan perusteellisen pohjatyöhön ja monipuoliseen harkintaan perustunut dokumentti, jossa introdusoitiin realistinen malli urapolun kehittämiseksi.

Henkilöstöjohtaja toi esityksen hallitukseen työryhmän enemmistön kannan mukaisena. Hallituksessa kuitenkin kannatusta sai akateemikko Kulmalan vastaehdotus, jossa porttia kohti professuuria olisi avattu antamalla yliopistonlehtorille mahdollisuus päästä arviointiin professorin pätevyyden toteamiseksi ja sen jälkeen kutsumenettelyn käynnistämiseksi.

Kun Kulmalan ehdotus näytti saavan kannatusta, pyysi henkilöstöjohtaja asian pöydälle – perusteluja esittämättä.

Hallituksen kokoukseen tuotiin 18.8. kosmeettisesti uudistettu henkilöstöjohtajan, jossa ei pääasian osalta tosin ollut oikeastaan mitään uutta. Mikään ei ole aikaisemminkaan estänyt kutsumasta yliopistolehtoria professoriksi.

Esitetyn ja lopulta hyväksytyn mallin mukaan urapolku avattiin, mutta jää nähtäväksi, kuinka moni hakija selviää kutsun käynnistämiseen saakka, kun ensin pitää asia ottaa esille kehityskeskustelussa ja sitten saada tiedekunnan rekrytointielimeltä puoltolause. Kirsikka kakun päällä on dekaanin ja rehtorin suostumus.

Jotain kuitenkin muuttui vuoteen 2019 verrattuna. Esittelijän tueksi pyydetyn. emeritusprofessori Olli Mäenpään oikeudellisen asiantuntijalausunnon perusteella kävi selväksi, että uudistuksen läpivienti edellyttää muutoksia johtosääntöön ja muutoinkin kuuluu merkityksensä vuoksi yliopiston hallituksen toimialaan. Vielä syksyllä 2019 yliopiston rehtori useaan otteeseen totesi, että asiaa voidaan viedä eteenpäin ilman hallituksen käsittelyä (rehtorin päätöksellä).

Lausunnon pyytämisen ideana oli torjua oikeudellisin perustein näkemys siitä, että olisi voitu luoda uusi arviointiin perustuva väylä professuuriin. Tähän ei lausunnossa otettu edes suoraan kantaa. Sen sijaan siinä käytettiin olkinukke argumentteja, mm torjumalla ”automatiikka” yliopistolehtorien tiellä professoreiksi ja alleviivaamalla avointen hakujen ensisijaisuutta ja kutsujen poikkeuksellisuutta. Viimeksi mainittu on itsestään selvää, mutta käytännössä yliopiston johto on koko 2010-luvun toiminut näiden periaatteiden vastaisesti!

Viime kädessä tässäkin kiistassa oli kysymys vallasta. Rehtori ja dekaanit pitävät kiinni nykyisestä tilanteesta, joka sallii heidän suvereenisti orkestroida nimityksiä. Demokratian puutteeseen siis törmätään jälleen kerran.

Vakava seuraus nykysysteemistä on moraalikato, joka seuraa tällaisesta harkinnasta, jossa johtaja saa käytännössä tahtonsa läpi ja jossa nuori tutkija joutuu vakavasti miettimään, onko laadukkaan tutkimuksen tekeminen enää tärkein tekijä tulevissa rekrytoinneissa.

Tämä asetelma pitäisi murtaa. 2010-luvulla rekrytoinneissa on tieteellisen pätevyyden ohella ja ohi korostettu ”kokonaisvaltaista”, joustavaa harkintaa. Kutsujen kynnystä alennettiin vuonna 2011 tehdyllä johtosäännön muutoksella ja kutsujen määrää on kasvatettu. Järjestelmä johtajavetoista joustavuutta ovat lisänneet myös tenure track systeemin käyttöönotto ja työelämäprofessorien nimittäminen.

Rekrytointijärjestelmä kaipaisi nopeasti kriittistä kokonaisarviota. Muuten on vaarana se, että se lähestyy entisestään valtionhallinnon käytäntöjä, joita leimaa avoin poliittinen tarkoitushakuisuus.

Jukka Kekkonen

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori

By | 2020-09-14T12:26:13+00:00 August 22nd, 2020|

About the Author: