1.4.2020 | Kollegiumin henkilöstöä
Avoin kirje Helsingin yliopistolle
Helsingin yliopiston hallitus hyväksyi 26. helmikuuta 2020 yliopiston strategian vuosille 2021-2030. Siinä yliopiston sanotaan olevan ”tieteen, oppimisen ja rohkean ajattelun keskusteleva yhteisö”, ja sen ydintehtäviksi asetetaan jatkuva oppiminen, tutkimus ja tutkimukseen perustuva koulutus. Samaan aikaan tutkimustyön ja opetuksen lisääntyvä prekarisaatio, hallintohenkilöstön leikkaukset sekä tutkimuksen kaupallisesti orientoitunut ja kvantitatiivisia mittareita ihannoiva arviointi tuhoavat juuri niitä olosuhteita, jotka mahdollistaisivat pitkäjänteisen tutkimustyön, rohkean ajattelun ja oppimisen.
Koronapandemian ja ennustetun talouskriisin valossa Helsingin yliopiston uusi strategia on entistäkin tärkeämpi. Me, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin (HCAS) kotimainen ja kansainvälinen henkilökunta, haluamme ilmaista syvän huolemme Helsingin yliopiston nykyisistä hallinnon ja palkkauksen käytännöistä. Helsingin yliopiston tulisi toimia aktiivisesti nykytilanteen parantamiseksi mikäli se haluaa saavuttaa omat julkilausutut tavoitteensa.
Vuoden 2019 työhyvinvointikyselyn tulokset osoittavat, että vain kourallisessa laitoksia ja yksiköitä ollaan suhteellisen tyytyväisiä työn olosuhteisiin. Tutkijakollegium on yksi näistä yksiköistä, ja syyt hyviin työskentelyolosuhteisiin ovat meidän kannaltamme selkeät: yksikkö on kooltaan hallittavissa ja toiminnaltaan selkeästi rajattu, ja siellä työskenteleviä tutkijoita kuullaan päätöksenteossa. Yksikön hallinto on suorassa yhteydessä tutkimushenkilökuntaan, ja näiden välinen työnjako on selvä, mikä johtaa molempien tehokkaampaan työskentelyyn. Ja, mikä kaikista olennaisinta, tutkijoilla on aikaa ja riittävät työtilat itse tutkimukselle. Tällaisten olosuhteiden kultivoiminen olisi elintärkeää, mikäli yliopisto haluaisi menestyksekkäästi toteuttaa 2021-2030 strategiaansa ja tukea korkeatasoista tutkimusta. Tutkijakollegium on kuitenkin yliopiston yksiköiden joukossa poikkeus. Jos tilanne yliopiston tasolla jatkuu nykyisen kaltaisena, yliopisto ei ainoastaan vaaranna pääsyään julkilausuttuihin tulevaisuuden tavoitteisiinsa vaan on vaarassa myös tuhota nykyhetkensä ja unohtaa menneisyytensä.
Menneet, 2010-luvun raskaat henkilöstöleikkaukset jo vahingoittivat yliopistoa yhteisönä ja heikensivät sen jatkuvuuden mahdollisuuksia. Institutionaalinen muisti hapertui ja hiljainen tieto parhaista käytännöistä katosi, mikä edelleen ylläpitää jo krooniseksi muuttunutta tehottomuutta, kun nykyinen henkilökunta yrittää selvitä lukuisten hallinnollisten, opetus-, ja tutkimustehtävien toisiinsa limittyvässä, keskittymistä katkovassa ja ylikuormittavassa paineessa. Yksi tämän tehottomuuden oireista on myös se, että opiskelijat eivät tiedä, kenen suuntaan kääntyä neuvoa kysyäkseen, ja jos tietävät, eivät saa vastauksia kyselyihinsä.
Samaan aikaan yliopiston nykyhetki on vaakalaudalla, kun lyhyet määräaikaiset sopimukset aiheuttavat aina uusien rahoitushakemusten kirjoittamisen kierteen, luovat jatkuvan työnhakupaineen sekä levittävät toksista kilpailuhenkeä kollegoiden välille. Prekarisaatio ja välittömien mutta pinnallisten tutkimustulosten painottaminen tutkijoiden arvioinnissa vaarantaa myös yliopiston tulevaisuuden, sillä paneutuva, hidas ja rohkea ajattelu ei näissä olosuhteissa selviä.
Näistä selkein ongelma on henkilökunnan prekarisointi. Työntekijät ovat alipalkattuja, stressaantuneita ja ylityöllistettyjä; heidän sopimuksensa ovat lyhyitä ja niiden jatkuvuus epävarmaa, ja lisäksi joustavuuden nimissä riittävistä työtiloista siirrytään avokonttoreihin ja tutkimusyhteisöt sirotellaan erilleen: tämä ongelmakohtien luettelo on pitkä ja jo laajalti tiedossa. Mutta sen sijaan, että puututtaisiin ongelmien ytimeen, niitä yritetään korjata työpajoilla ja tiedonannoilla, joiden tarkoitus on kouluttaa henkilökuntaa pärjäämään ylikuormittavien työtehtävien ja rahoitushakemusten, lomakkeiden täytön ja sähköpostien kirjoittamisen ristipaineessa.
”Strategiakaudella hyödynnämme yliopiston tutkimuksen arvioinnissa tunnistettuja vahvuuksia ja kehitysehdotuksia parantamalla edellytyksiä syvälliselle tieteenalaosaamiselle ja monitieteiselle sekä tieteidenväliselle tutkimukselle.” Tämä on kannatettava tavoite, sillä tieteelliset läpimurrot syntyvät juuri tieteidenvälisessä dialogissa ja erilaisten näkökulmien kohdatessa. Käytännössä tätä julkilausuttua tavoitetta ei kuitenkaan nykyisellään edistetä, sillä yliopisto kannustaa tutkimuksen määrälliseen arviointiin, mikä tukee nopeaa artikkelimuotoista tutkimusta ja kaupallistettavia innovaatioita. Kun rahoitusta kanavoidaan näillä perustein, tieteenalat yksipuolistuvat, pinnallistuvat ja muuttuvat kapea-alaisemmiksi. Kuten kollegiumtutkija Miia Halme-Tuomisaari huomauttaa, uusi visio yliopistosta vaikuttaa olevan ”innovatiivinen tutkimustehdas”, joka tuottaa ketterän strategisesti talouskasvupotentiaalia tukevia ratkaisuja ennalta määritettyihin ongelmiin.
Onkin havainnollistavaa, että yliopiston viestintä jatkuvasti yhdistää huippututkimuksen lukumäärällisesti eniten viitattuun tutkimukseen. Näin glorifioidaan suuria viittausmääriä saavaa tutkimusta ja huomio keskittyy mittariin sen sijaan, että keskusteltaisiin tutkimustulosten tieteellisestä merkittävyydestä. Tällainen arvotusperiaate hyödyttää vain pientä ja kapeaa tieteenalojen joukkoa, joiden metodit mahdollistavat nopeiden ja konkreettisten tulosten saavuttamisen. Samalla se jättää varjoonsa alat, joiden tulokset syntyvät epävarmemmin ja hitaammin sekä alat, joiden tutkijayhteisöt ovat pieniä tai tulokset spekulatiivisia. Ennen kaikkea tämä arvotusperiaate kannustaa jo suosittujen, tunnettujen ja trendaavien aiheiden tutkimukseen, ei rohkeaan ajatteluun. Näin luodaan hyvältä näyttävä tuotteliaisuuden sumuverho, mutta todelliset läpimurrot ja laaja-alainen tieteellinen ymmärrys jäävät katveeseen tai kokonaan syntymättä.
Kutsumme kaikki mukaan tähän yliopiston johdolle osoitettuun avoimeen kirjeeseen. Pyydämme: Muuttakaa strategiaa sellaiseksi, että se aktiivisesti vastustaa haitallisia työskentely- oppimisolosuhteita, sen sijaan että se räätälöitäisiin näiden haitallisten mallien mukaiseksi. Muuttakaa työskentelyolosuhteet sellaisiksi, että ne mahdollistavat strategian positiivisten tavoitteiden saavuttamisen. Kollegiumin kaltaisista yksiköistä on tulossa harvinaisuuksia, myös kansainvälisesti, vaikka juuri tämänkaltaiset yksiköt ja niiden mahdollistamat tutkimusolosuhteet voisivat olla Helsingin yliopistolle niitä vetovoimaisia tekijöitä, joita se strategiassaan haluaa kehittää.
Koulutus on koko yhteiskunnan etu, ei mitattava tuote. Tietoa hankitaan ja luodaan pitkäjänteisessä tutkimuksessa, ei rahoitushakemuksilta ja hallinnollisilta tehtäviltä jääneellä yliajalla. Koulutuksen ja tiedon laatua ei voida arvioida yksin lyhytjänteisten kvantitatiivisten mittareiden avulla. Lyhyesti: yliopistot eivät ole yrityksiä eikä niiden pitäisi joutua kilpailemaan kaupallisen logiikan mukaisesti.
Yliopiston tulisi vastustaa kaupallisen hyödyttävyyden ja optimoinnin paineesta syntyvää jatkuvaa uudistamista. Yliopiston tulisi ryhtyä konkreettisiin toimiin nykyisten haitallisten ja sen omien julkilausuttujen tavoitteiden vastaisten käytäntöjen parantamiseksi. Kunnianhimoisen 2021-2030 strategian lisäksi yliopiston tulisi konkreettisesti sitoutua lisääntyvän turvattomuuden kitkemiseen niin vakituisen kuin määräaikaisenkin henkilökunnan osalta.
30. maaliskuuta 2020
Allekirjoittajat:
Tapani Alatossava, Department of Food and Nutrition, University of Helsinki, Professor
Molly Andrews, Jane and Aatos Erkko Professor
Natalya Bekhta, HCAS Core Fellow, Postdoctoral Researcher
Niko Besnier, HCAS Core Fellow, Research Director
Andreas Bieler, HCAS Core Fellow, Research Director
Miia Halme-Tuomisaari, HCAS Core Fellow, University Researcher
Kaisa Kaakinen, HCAS Research Coordinator
Tuukka Kaidesoja, HCAS Core Fellow, University Researcher
Matti Kangaskoski, HCAS Postdoctoral Fellow in the Arts
Susanna Lindberg, HCAS Core Fellow, University Researcher
Emilia Mataix Ferrándiz, HCAS Core Fellow, Postdoctoral Researcher
Alexandre Nikolaev, HCAS Core Fellow, University Researcher
Silva Nurmio, HCAS Core Fellow, Postdoctoral Researcher
Ritva Palmén, HCAS Core Fellow, University Researcher
Tuomas Pernu, HCAS Core Fellow, University Researcher
Kinga Polynczuk-Alenius, HCAS Core Fellow, Postdoctoral Researcher
Merja Polvinen, University Lecturer, Docent; HCAS Alumna
Hanna-Riikka Roine, HCAS Core Fellow, Postdoctoral Researcher
Louise Settle, HCAS Core Fellow, University Researcher
Eila Stepanova, HCAS Core Fellow, University Researcher
Esko Suoranta, Doctoral Candidate, University of Helsinki
Ilya Sverdlov, HCAS Core Fellow, University Researcher
Alexandra Urakova, HCAS Core Fellow, University Researcher
Anna Usacheva, HCAS Core Fellow, University Researcher
Alexei Zadorozhny, HCAS Core Fellow, University Researcher
Liity mukaan ja osoita tukesi tälle avoimelle kirjeelle lähettämällä allekirjoituksesi – nimi ja yksikkö tai affiliaatio – Natalya Bekhtalle (natalya.bekhta@helsinki.fi).